maanantai 30. elokuuta 2010

Vuohenjuustoinen viikonloppu

Tuntuu olevan niin että kun ei muuta perjantai-illan herkkua muistu mieleemme, niin meillä tarjotaan lämpimiä voilepiä vuohenjuustokuorrutuksella. Niin viime perjantainakin. Chevren alta löytyi tomaattipyreetä, pestoa, serranokinkkua ja tomaattia. Hyvää, vaikkakin aika suolaista; kinkun ja juuston yhteinen suolamäärä muistutti ruotsalaista standardia, ei meidän normaalia liki suolatonta ruokavaliota.

Ja lauantainakin vuohenjuustoa löytyi lautaselta. Sillä kertaa alkuruokana persikan päällä. Kesällä tarjoan usein kuohuviinin seurana patonkin päällä mansikoita ja chevreä (lämpiminä nekin leivät), nyt kun mansikka-aika ohi käytin persikoita. Ei hassumpi yhdistelmä sekään, vaikka mansikat pysyykin suosikkinani.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kuhaa uudella tavalla

Lauantaisten rapukekkereiden pääruokana oli kuhaa. Villa Sandissa on pari leikekirjaa sisältäen vuosien varrella kerättyjä kesäisiä reseptejä ja sieltä löytyi seuraava idea, alunperin jostain ruotsalaisesta ruokalehdestä (kuten niin moni muukin Villa Sandin resepteistä).


Leikkasin kunkin kuhafileen kahteen osaa. Palojen päälle sivelsin punaista pestoa (suoraan purkista, tällä kertaa italialaista; paprikaa, valkosipulia ja mozzarellaa sisältävää). Sitten kaksi palaa päällekkäin ja ympärille parmakinkkua. Grilliin kunnes kaunis väri molemmin puolin ja kala kypsää. Kastikkeeksi laitoin kattilaan pari lusikkallista samaa pestoa ja purkin kermaa, kiehauttelin kunnes vähän sakeni. Lisukkeeksi kiinalainen vieraamme wokkasi broccolia, kukkakaalia ja papuja valkosipulin kera.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Pasta primavera - liki haastaja

Viime kuukauden ruokahaasteeseen(http://aijaruokaa.blogspot.com/2010/06/kesan-ruokahaaste-kesainen-pastanuudeli.html) ei tullut osallistuttua - tälläkään kertaa. Jos olisin saanut sen aikaiseksi kesäinen pastani olisi ollut pasta primavera. Kesäisistä kesäisin pasta, keväisestä nimestään huolimatta. Teimme tätä ensi kertaa New Jerseyssä ystävien terasilla n 15 vuotta sitten, ehkä muistonkin takia se on aina maistunut hyvältä.


Pilko sopivia kasviksia suikaleiksi/paloiksi. Meillä tällä kertaa porkkanoita, kukkakaalia, papuja ja tomaatteja (poistin siemenet). Freesaa hetki voissa/öljyssä. Lisää suolaa, pippuria, kasvislientä ja tilkka kermaa. Keitä kokoon ja lisää kermaa (taisi mennä n 2 dl kaiken kaikkiaan meille kahdelle). Anna kiehua hetki lisää että sakeutuu, mutta ei niin pitkään että kasvikset menevät liian mössöksi. Parasta al dente, kuten pastakin. Siitä kun laitoin pannun liedelle meni n 5 min että soosi oli lautasella. Nopeaa.
Tarjoile pastan kera.


Elokuun ruokahaasteen aiheena on herne (http://kurpitsamoska.livejournal.com/103258.html). Siihenkin olisi idea valmiina, tosin en tiedä jos tarpeeksi 'oikeaoppinen', herne kun ei siinä ole pääosassa. Pitää katsoa jos tulee tehtyä ennen haasteen sulkeutumista.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

koka soppa på en spik

Viidelle hengelle piti saada yllättävästi lounas. Kaupassa käydessä ei asia ollut tiedossa ja niin ollen ei ollut suunnitelmaa eikä raaka-aineita. Soppa piti siis keittää siitä kuuluisasta naulasta. Kummasti jääkaapista ja pakastimesta löytyi syötävää, mutta nyt jäljellä vain valot ja ritilä.



Edellisen illan loput keitetyt perunat ja uunisssa olleet al dente punajuuret pääsivät vartaissa grilliin. Oliiviöljyä ja mausteita pintaan.  Pakastimesta löytyi juhannuksesta jääneet kolme kanafilettä ja pari lampaan ulkofilettä. Jäisenä marinaadiin ja jäisenä grilliinkin asti, mutta hyvää tuli. Kanat pekoniin niin eivät palaneet sulatessaan. Salaattia ja Hellmanista (taas) tehty soosi. Ja nuoriso pääsi lähtemään kaupunkiin vatsat täynnä.

torstai 5. elokuuta 2010

Kauden ensimmäiset ravut

Timotejn kanssa seistiin eilen paikallisesssa K-kaupassa ja ihmeteltiin mitä illalliseksi meille kahdelle ja kolmelle nälkäiselle 20+ vuotiaalle. Ahaa-elämys: soitetaan Ekströmin kalapuotiin josko saisi rapuja. Näin tehtiin ja rapuja kuulemma löytyisi. Alkuruoka päätetty. Leivät ja tillit ostokoriin, lisäksi lohta ja kantarelleja pääruokaa varten.

Täplärapuja Kemiöstä, ostettu Hangonkylästä

Lohi savustettiin ja tarjoiltiin kantarellikastikkeen kera. Lisänä myös uunissa fetajuuston kanssa haudutettuja punajuuria, vaikka olivatkin ehkä vähän turhankin al dente.




keskiviikko 4. elokuuta 2010

En salig röra....

Garaget i Villa Sandi har i princip två funktioner; 1) förvaring av grejer, och 2) Timotejs verkstad.

Endast gällande funktion 1 fungerar garaget någorlunda. Det finns alldeles för mycket grejer i garaget för att funktion 2 skulle vara livsduglig. Egentligen finns det för mycket saker också för att det ens kan anses vara ett väl fungerande lager. Det är svårt att hitta vad man har där.



Så här ser det ut i garaget en sen sommarkväll. Vi är antagligen framgångsrika här i livet eftersom vi har så mycket ägodelar.... (mest skräp i garaget, om man skall vara helt sanningsenlig).
Möjliga lösningar är; 1) städa i garaget och släng en massa saker, 2) överge idén om verkstad, eller 3) bygg ett nytt garage.
Vi valde alternativ 3. En byggmästare var just på plats och skall rita och söka byggnadslov för ett nytt redskapsskjul. Byggstart nästa vår, verkar det.

maanantai 2. elokuuta 2010

Kesän paras ruoka - kalapullat

Jyväskylässä meille tarjoiltiin hyviä kalapullia ja sen inspiroi meidät pitkästa aikaa tekemään 'fiskkakor'. Miten voikaan näin helposti tehdä jotain niiiiiin hyvää.

Huom! Miten isoja perunoita meidän kasvimaasta saakaan!
Meidän raaka-aine listamme näytti tältä:
  • 300 gr turskaa (haukea piti ostaa vaan kun ei kaupassa ollut)
  • 300 gr lohta
  • n 100 gr ravunpyrstöjä (purkista jossa kokonaispaino 400gr ja pyrstöjen osuus 170 gr)
  • 1 purkki smetanaa
  • 1 muna
  • hienonnettua tilliä
  • hakattua ruohosipulia
Tästä määrästä tuli n 20 kalakakkua. Puolet syötiin ja toinen puoli päätyi pakkaseen myöhempää nälkää odottamaan.

Timotej jauhoi kalat/pyrstöt sekä tillin ja ruohosipulin monitoimikoneessa muutamassa erässä. Kaikki laitettiiin isoon kulhoon ja joukkoon lisättiiin muna sekä smetana. Sekoitettiin hyvin kunnon taikinaksi.



Paistettiin keskilämmöllä kunnes kauniin ruskeita, käännettiin, laitettiin kansi päälle ja paistettiin toinen puoli kannen alla. Meillä tuloksena aivan uskomattoman meheviä 'kakkuja'.



Kastikkeeksi rustasin:
  • loput ravunpyrstöistä ( n 70 gr)
  • 1 rkl Hellmanin majoneesia
  • 2-3 rkl ranskan kermaa
  • silputtua tilliä
Kaikki aineet sekaisin ja tarjoilukulhoon.

Tämä oli aivan uskomattoman hyvää ja nousee todella korkealle listalla parasta ikinä tekemääni ruokaa!