sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Täyteläistä linssikeittoa katkaravuilla

Sunnuntain illallinen oli kookokselta ja juustolta maistuva linssikeitto. Lisäksi valkosipulista ruisleipää. Sopan aineksista suurin osa yhteiskuvassa:


Kuvasta puuttuu sulatejuusto (jonka keksin lisätä vasta loppuvaiheessa)  ja garam masala
Suuntaa antava ohje kahdelle: Kuullota pilkottua paprikaa, sipulia, valkosipulia ja purjoa öljyssä hetkinen. Lisää vajaa tl garam masalaa, ruokalusikallinen chilikastiketta, 1,5 dl punaisia linssejä ja kasvislientä (ehkä reilu ½ litraa tuli laitettua). Keitä n 20 minuuttia kunnes linssit kypsiä. Lisää kookosmaito (en käyttänyt kokonaan tuota pientä purkkia) ja sulatejuustoa (n 50 gr taisi olla), anna kiehua kunnes juusto sulanut. Lisää lopuksi katkaravut, sekoita ja tarjoile.

Seuraksi muutama kuivahtanut ruisleivän viipale, Timotej siveli ne valkosipulilla maustetulla voilla, uuniin muutamaksi minuutiksi ja sitten leikkasimme suikaleiksi. Rapeita ruisvalkosipulisipsejä siis, joita olen joskus tarjoillut mm kylmän tomaattikeiton kanssa.


Syödessä mietimme että hyvää olisi ihan kasvisversionakin tai katkaravut voisi korvata kanalla (varmaan maustaisin garam masalalla ja ruskistaisin pannulla ennen keittoon lisäämistä).

lauantai 29. tammikuuta 2011

Leijonat vapiskaa - Maja valmiina Keniaan

She who dies with the most toys wins. Majan lelujen määrä juuri lisääntyi yhdellä:


Zoom 150-500, tällä luulisi saavan hyviä lähikuvia Kenian villieläimistä. Kuvat saattavat olla tosin hieman tärähtäneitä, sen verran paljon tuo objektiivi painaa...

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kampasimpukoita - ljuvligt gott (enligt Timotej)

Kampasimpukat kuuluvat suosikkeihimme (suosikkilista on toki kovin pitkä, mutta kampasimpukat ehdottomasti parhaasta päästä). Niitä valmistamme eri tavoin, mutta tämän päivän bloggaus (ja juuri nautittu sunnuntaiateria) on yksi suosituimpia. Pastaa ja kampasimpukoita, makua tuo kerma-pestokastike, tomaatit, basilika ja avocado. Jep, jatkakaa kuolaamista, on juuri niiiiiin maukasta kuin miltä kuulostaa.

Tällä ruoalla ei ole mitään alkuperäistä reseptiä, on vuosien mittaan muovautunut meidän makumme mukaiseksi. Resepti ei paljoa vaihtele, ainekset yhteiskuvassa:

Keltaisessa kulhossa paistetut tomaatit

Tomaatit ovat hyviä, teoriassa. Käytännössä usein mauttomia, kovia ja liki raakoja. Sen vuoksi on tullut tavakseni käyttää ne nopeasti paistinpannun kautta ruokiin johon se sopii, niin kuin tähän.


Maku on paljon intensiivisempi näin. Pikkutomaatit siis puoliksi ja kuumenna hetki. Pilko yksi avocado ja muutama basilikan lehti. Laita n 2 dl kuohukermaa kattilaan (resepti kahdelle, by the way) ja keitä miedolla lämmöllä kunnes n puolet jäljellä, lisää 1 rkl valmista pestokastiketta.

Keitä pasta. Mausta kampasimpukat (meillä 4 kpl /nuppi)  suolalla ja pippurilla, paista keskilämmöllä molemmin puolin kunnes kauniin ruskeita. Rakenna ateria: pastaa, kerma-pesto-kastiketta, simpukat, avocado, tomaatit ja basilika.



Kuvan ottamisen jälkeen kauhoin avocadot ja tomaatit pasta päälle, normaaliin tyyliin. Kuvauksen ajaksi jätin eri 'kököihin' jotta kokonaisuus, ehkä, näkyy paremmin. Tää on todella hyvää, ljuvligt gott!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Lämmin papu-juuressalaatti Glorian mukaan

Papukausi jatkuu. Tammikuun Ruoka & Viini Gloriasta Timotej jo bloggasikin tekemämme Feijoadan, tällä kertaa saman lehden samalta sivulta toinen papuruoka. Papu-juuressalaatti ei erityisiä ruoanlaittotaitoja vaadi, helppotekoinen kun on. Mutta. Ei ole hätähousun ruoka eikä yllätysnälkään. Papuja pitää liottaa n 12 tuntia ja saman verran menee aikaa marinointiiin = ainakin 24 tuntia ennen ruokailua aloitettava. Paitsi tietenkin jos on keittänyt isomman satsin etukäteen ja pakastanut valmiiksi keitetyt..... mitä siis ei ainakaan meillä tapahdu. Sen sijaan pavut likosivat yön yli ja aamulla ennen töihin lähtöä ne keitettiin. Ja työpäivän ajaksi marinoitumaan. (Olipa tehokas keittiöhengetär olo kun aamutoimien ohessa vahti papukattilaa!)



Tässä se miten me teimme hieman improvisoiden sen mukaan mitä kaapissa oli (kaupassa ei tarvinnut tämän takia käydä, kätevää kaapin tyhjennystä taas kerran), tarkat ohjeet löytävät Gloria lehdestä.

Aloita liottamalla ja keittämällä pavut pakkauksen ohjeen mukaan; meillä oli kaapissa mustia papuja jotka vaativat 12 tunnin liotuksen ja 1 tunnin keittämisen sekä käyttövalmiita luomukikherneitä, yhteensä n 4-5 desiä (ruokalijoita oli kolme, mutta olisi riittänyt neljännellekin).

Tee marinadi: 1 pieni punasipuli hienonnettuna, 2-3 valkosipulinkynttä murskattuna, 3/4 dl omenaviinietikkaa, tilkka hunajaa, 1 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä, suolaa, mustapippuria, oreganoa, tilkka väljähtynyttä kuohuviiniä (ei, ei todellakaan ole alkuperäisessä reseptissä! mutta meillä ei ollut sitruunaa...) Sekoita, lisää pavut ja anna maustua viileässä ainakin 12 tuntia.

Kun ruoka-aika lähenee kuori ja pilko juureksia sopimaksi katsomasi määrä, meillä 2 isoa porkkanaa ja puolikas lanttu. Laita uunipellille, öljyä, omenaviinietikkaa, suolaa, pippuria ja fariinisokeria päälle, sekoita. Paahda kunnes sopivan al dente/pehmeitä.

Salaatin teko: sekoita paahdetut, lämpimät juurekset ja marinoidut pavut (siilasin marinadin pois ennen sekoittamista), lisää päälle paahdettuja auringonkukansiemeniä ja fetajuustoa. Tarjoile marinadin loppu salaatinkastikkeena.

Helppoa, hyvää ja valtavasti proteiineja. Tämä aterian jälkeen ei nälkä yllätä ihan heti, ei edes Majalla, joka yleensä syö kahden tunnin välein..

maanantai 17. tammikuuta 2011

Peuran sisäfileetä, punaviinikastiketta ja juuressosetta

Ystävät ovat yleensäkin kivoja ja metsästävillä ystävillä on vielä erityispiirteensä, niiltä saa välillä riistaherkkuja. Tällä kertaa oli pakastimeemme päätynyt peuran sisäfilee. Joten lauantain illallisvieraille tarjottava pääruoka oli päätetty. Koko meny oli varsin maistuva. Shamppanjan seuraksi parmesaania ja balsamiviinietikkaa niin kuin joskus ennenkin, alkuruoaksi blinejä ja muikun mätiä tykötarpeineen ja pääruoka otsikon mukaisesti.

Blinit teen aina kevyemmän kaavan mukaan, minulle tuppaa tulemaan huono olo siitä rasvan määrästä mitä niissä yleensä on. Joten teen kyllä perinteisen tattari-hiiva-taikinan, mutta paistan blinit lättypannulla pienessä voimäärässä. Hyvää ja kuohkeaa.

Tällä kertaa piti siis blogata tuo pääruoka. Fileen putsasin aamulla ja laitoin marinoitumaan: rypsiöljyä, punaviiniä, punaviinietikkaa, suolaa, rosmariinia ja rosepippuria. Illalla sitten ruskistin fileen ja laitoin uuniin kypsymään, lämpötilaa en osaa sanoa meidän uunin termostaatti kun ei toimi. Uunissa filee oli kunnes sisälämpötila oli 64 astetta. Olin ajatellut ottaa ulos 58 asteen kohdalla (mutta istuin alkuruoan ääressä liian pitkään) ja ehdin jo pettyä huonoon kokkaamiseeni. Mutta kun vetäytymisen jälkeen leikkasin fileen siivuiksi, niin huoli helpottui, ehkä medium plus kuvaa parhaiten kypsyysastetta.



Lihan seuraksi Timotej teki rotmos, juuressosetta. Perunaa, lanttua ja porkkanaa. Keitä kasvikset, soseuta (jätä mielellään vähän karkeutta, Timotej käytti 'perunalumi-puristinta' hyvällä menestyksellä tähän tarkoitukseen), sekoita joukkoon keitinvettä oikeaan konsistenssiin ja vähän suolaa lisäksi, siinä se. Sopii erittäin hyvin riistan kanssa.

Nopea kokki luottaa edelleen Puljonkiin. Tällä kertaa kastikkeena Stockmann Gourmetin valmis punaviinikastike, jonka kiehautin ja lisäsin lopuksi n 1 rkl voita.

Liha oli mureaa ja erittäin maukasta. Marinaadin rosmariini tuli mukavasti läpi ja kastike sopi kokonaisuuteen. Suosittelen lämpimästi, itsekehun haisemisen riskilläkin. Ja tietenkin kiitoset lihasta metsästäjälle!

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Feijoada - Brasiliansk pyttipanna

Gloria Ruoka & Viini har i numret 1/2011 en större grej om bönor i/och mat. Bångade denna Feijoada - som presenteras som en Brasiliansk "pytt-i-panna":



Kokade en hel del Beluga linser. Receptet hade svarta linser men jag glömde att blötlägga dem (10-12 timmar) så det blev Beluga som fungerade bra - tror jag. 1 lök, 1 dl (som finhackad) purjolök, 2 vitlöksklyftor och en liten chili hackades / strimlades. Skar en liten grisfile i skivor. Tre stycken chorizokorvar också i skivor. 3 dl Puljonkis buljong (Stockmann) och några matskedar (dvs. en "skvätt") apelsinsaft. Två lagerblad.

Brynde grisfliléskivorna i lite rypsolja i en traktörpanna. Tillsatte korven och grönsakerna och brynde i ca 1 minut till. Hällde på (den redan uppvärmda) buljongen + apelsinsaften. Och i med lagerbladen. Fick puttra smått i ca 10 minuter. Och sedan i med linserna och kokade upp härligheten.

Bröd (bara lite) serverades med maten - ingen ris som i Gloria (Maja och jag har gått inför diet med lite kolhydrater).

Resultatet var klart godkänt - till och med mycket gott! Nästa gång försöker vi med svarta bönor - kanske ännu bättre?

Ca 20 år sedan var vi med Maja i Rio de Janeiro. Söndags brunch på hotellet var Feijoada. "Riktig" Feijoada innehåller tex grisfötter och jag kommer ihåg att jag då inte var sådär speciellt förtjust i maträtten.

Men idag var det annorlunda!

perjantai 14. tammikuuta 2011

Pienet roseepippuripihvit ja madeirakastiketta

Silloin kun nuorempi sukupolvi oli vielä saman katon alla tätä tarjoiltiin aika usein; kasvava nuorimies tykkäsi lihasta ja tää oli nopeata tehdä myös arki-iltana. Alunperin resepti jostain ruokalehdestä 5-6-7-8 vuotta sitten.

Ainekset n neljälle:
  • 1 porsaan sisäfilee (600 gr)
  • 3 tl roseepippuria
  • muutama maustepippuri (hyvin pärjää ilmankin)
  • voita paistamiseen
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl madeiraa
  • 2 dl kermaa
  • 1 rkl dijon sinappia
Leikkaa filee viipaleiksi ja mausta huhmareessa murskatuilla pippureilla. Ruskista pihvit voissa.


Tältä näyttää ennen kastikeainesten lisäystä

Lisää pannuun soija, madeira, kerma ja sinappi. Hauduta hetki. Madeiraa ostin pullon sen 5-6-7-8 vuotta sitten ja vielä on puolet jäljellä... ei tule käytettyä muuhun kuin tähän reseptiin.

Tarjoile keitettyjen perunoiden kanssa ja ainakin lihansyöjä teini on tyytyväinen.


sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Ranskalainen meny


Neljä päivää Pariisissa veresti kummasti olematonta ranskan kielen taitoamme. Lautaselle päätyi mm endiivisalaattia, kalaterriiniä, kampasimpukoita (useammankin kerran), kania, possua ja linssejä, tartarpihvi sekä yhtä ja toista muuta hyvää. Suurin osa ruokapaikoista bistro kategoriaan kuuluvia, osaan päädyttiin sattumalta, osaan oli suositus kokkiystävältä (joka on työskennellyt Pariisissa jokunen vuosi sitten) tai hotellin portierilta.

Yksi niistä tämä jossa Timotejn lautasella oli kania.



Nyt taas kotona ja suuren maailman herkut vaihtuivat lämpimiin voileipiin kotiin paluun kunniaksi. Ja huomenna aamiaiseksi taas jugurttia eikä croisantteja ja patonkia.

torstai 6. tammikuuta 2011

I år blir det 3 "R"-städer

Årets reseplan innebär besök i 3 "R"-städer. Och med dem menar vi inte "poRi", "paRkano" eller "kaRis".

Första staden utforskas redan under 4 dagar nu vid 13-dagen.

Ni kan ju försöka gissa vilken stad det är. Som redan sagt - det är inte "kaRis".




Har idag med Maja promenerat minst 15 kilometer. Sett ett mycket berömt museum som har som dragplåster en tavla av en småleende dam som inte har ögonbryn.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Kalakeittoa kirkkaassa liemessä- uuden vuoden ensimmäinen ateria

No, tuli toki aamiainenkin syötyä, mutta sitä ei lasketa. Joten ruokavuosi 2011 alkoi erinomaisella ja nopeatekoisella kalakeitolla. Ainekset valmiiksi pilkottuina:


Vihreitä papuja, pieniä siitakesieniä, tomaaattia, purjoa, kuhaa, lohta ja katkarapuja. Yllä oleva satsi sopiva kahdelle nälkäiselle. Lisäksi tarvittiin Sweet Chili Saucea (kun jostain syystä ei Sambal Olekia ollut kotona) ja totta kai Puljongin kalalientä. Kotitekoisen liemenkin vois toki tehdä, mutta why bother, kun paremman saa Puljongin purkista. Huonona puolena saatavuus, mutta ainakin Stockalla tuota on.


Kuullotin papuja ja sieniä hetken öljyssä, lisäsin tomaatit ja purjot. Sitten vähitellen kalalientä, kaiken kaikkiaan käytin n 3/4 litran purkista. Reilu ruokalusikallinen chilikastiketta. Sitten lohenpalat, kuhat ja viimeksi juuri ennen tarjoilua katkikset.


Uudenvuodenaaton jäljiltä jääkaapissa oli ranskankermaa ja muikunmätiä, niitä vielä annoksen päälle. Koko juttu ei vienyt puolta tuntiakaan ja maistui aivan erinomaiselle.

Tuo mäti on tullut uudenvuodenaaton vakioksi. Ensin teatteriin ja sitten shamppanjaa ja mätivoileipiä kotona, niin se vuosi päättyi tälläkin kertaa.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Titta det snöar - allting är vitt, vitt, vitt . . .

En kort tur till Villa Sandi för att kolla läget. Snö så in i helsike! Plogat två gånger men vi fick snällt promenera/plumsa "stugvägen".



Men stugan verkade helt OK. Varmt (relativt alltså, bara minimal värme på vintern). Alla fönster hela och TV:n inte stulen.




Tältgaraget såg lite ansträngt ut men Timotej drog med hjälp av en långskaftad borste ner några hundra kilo snö (ca 50 cm) från taket och genast såg garaget lite bättre ut.

Det finns många orsaker till varför man inte bor på stugan på vintern. Snö är en av dem!