perjantai 25. helmikuuta 2011

Blinejä, siikaa, poroa ja muikunmätiä perjantai-illan iloksi

Blinikausi jatkuu, nyt meni viimeinen muikunmätipurkki pakasteesta. Hyvä niin, keittiöremontin lähestyessä pakastimen tyhjennys onkin tarpeen. Blinit tällä kertaa 'kevyenä' pääruokana, siksi lisäsin lisukkeiden määrää. Tarjolla oli muikunmädin lisäksi graavisiiasta tehtyä mössöä ja toinen savuporosta.


Blinejä odotellaan

Blinit teen perinteisellä taikinalla:
15 gr hiivaa, 1 dl maitoa, 1 muna, ½ dl olutta. 1 dl vehnäjauhoja, 1 dl tattarijauhoja, suolaa, ½dl voisulaa. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää keltuainen, olut, jauhot ja suola. Sekoita hyvin ja anna kohota ainakin tunnin verran. Lisää voisula ja kovaksi vatkattu valkuainen.


Mutta paistamisen teen epäortodoksisesti, lettupannulla ja vähässä voissa. Minun mielestäni näin syntyvät kuoheat blinit ovat selvästi parempia kuin perinteiset rapeat mutta rasvaa tihkuvat, makuasia toki.



Siikalisukkeeseen tarvitset graavisiikaa, silputtua sipulia, ranskankermaa ja mustapippuria. Tämä sekoitus on todettu hyväksi alkupalaksi ruisleivän päällä tai salaattipedillä, toimii myös sillipöydässä ja uusien perunoiden seurana.

Kylmäsavuporo sai sekaansa rosepuppuria ja ranskankermaa. Sekin toimii hyvin ruisleivän päällä tai vaikka uuniperunan täytteenä.


Näin tänä perjantaina kalastaja-Eemelin ja ahkera-Liisan seurassa. Huomenna vuorossa ravintola Aito kolmen sukupolven voimin.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kuhaa ja karamellisoituja sipuleita

Kokeiltiin taas yhtä vanhaa Allt om mat reseptiä, jotta saataisiin vaihtelua miten nauttia vaaleata kalaa. Tällä kertaa tarjolla oli kuhaa, mutta alkuperäinen resepti oli turskalle. Tässä yhteydessä tehtiin jotain ensimmäistä kertaa meidän keittiössämme, keitettiin pakasteherneitä. Ihan hyvää, mutta tuskin tulee suursuosikiksi. Karamellisoidut  pikkusipulit sen sijaan olivat maukkaita (niille löytyy varmasti käyttöä jatkossakin ja sopivat myös liharuokien kera tai voisin myös tarjota vappulounaalla seisovassa pöydässä) ja linssithän aina kelpaavat meille, varsin kohtuullinen kokonaisuus siis.

Tummat 'kököt' karamellisoituja pikkusipuleita

Keitä belugalinssejä paketin ohjeen mukaan, n 20 minuuttia lienee normaaliaika. Tällä kertaa lisäsin keitinveteen lirauksen soijaa, hyvä niin. Kuori salotti- tai pikkusipulit ja keitä niitä balsamiviinietikassa (kokonainen puollo esim Pirkan sellaista, tähän ei voi käyttää aitoa!) n 10-15 minuuttia. Puolessa välissä lisää 1-2 rkl sokeria.

Kiehauta pakasteherneet 1-2 minuuttia vähässä vedessä jossa myös hieman voita. Lisää keitettyihin herneisiin silputtua tuoretta oreganoa. Paista kalat, mausta suolalla ja pippurilla. Kokoa annos ja nauti mieleisesi valkoviinin kanssa.

P.S. Syntymäpäiväonnittelut kalastaja-Eemelille, ensi launantaina juhlitaan, tervetuloa!

torstai 17. helmikuuta 2011

Edamame, terveellistä naposteltavaa (drinkillä tai ilman)

Japanilaisista ravintoloista on meidän repertuaariimme tullut Edamame, vihreitä soijapapuja. Helsingistä niitä saa ainakin Annankadun Tokyo-kan liikkeestä. Myydään pakasteena ja yksi niitä harvoja juttuja jota meidän pakastimessa on.


Sopii alkudrinkin seuraksi, rennoksi alkupalaksi tai vaikka kuten tänään, pieneksi iltapalaksi kuntosalin jälkeen.

Laita jäiset Edamamet kiehuvaan veteen ja keitä n 2,5 minuuttia. Kaada vesi pois, mausta hyvällä suolalla ja tarjoile:


Syöminen sujuu niin että vedät hampaiden välistä palot ja hernepallurat päätyvät suuhun. Tyhjät palot kertyvät siiten keoksi, niille en ole keksinyt käyttöä.


Älyttömän hyvää, terveellisyydestä huolimatta!

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Halmstad toast - sunnuntaiaamun maistuva aamiainen

Allt om mat lehdestä vuosia sitten löydetty resepti laiskan viikonloppuaamun aamiaiseksi. Puoliuppomuna, kylmäsuolattua lohta, paahdettua leipää ja vähän vihreää. Hyvä alku kylmälle pakkaspäivälle. Puoliuppomuna oli uusi tuttavuus, mutta ei suinkaan viimeinen kerta kun näin tein. Kaunis lopputulos ja täydellinen koostumus keltuaiselle. Tekeminenkin oli helppoa.

Yhteen leipään tarvitset yhden kananmunan, ison siivun kylmäsavulohta, viipaleen vaaleata leipää. Koristeeksi ja lisukkeeksi jotain vihreää. Puoliuppomunan tekemiseen tarvitset myös vettä, etikkaa ja suolaa.

Laita paistinpannuun 1 cm vettä, 1 rkl etikkaa ja hieman suolaa. Kuumenna kiehuvaksi. Rikot munat yksi kerrallaan kuppiin ja siirrä varovasti veteen. Anna porista hiljalleen kunnes valkuainen on kokonaan hyytynyt.


Munien hyytyessä paista toisella pannulla voissa leipäviipaleet. Käytä myös lohen siivut nopeasti pannulla molemmin puolin ja nosta leipien päälle. Kananmuna ylimmäksi ja aamiainen valmis.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Kevättä odotellessa: avocado-mango-katkarapu salaatti

Keniassa mangosato oli parhaimmillaan. Eräällä picnic lounaalla oli tarjolla herkullista avocado-mango-katkarapu salaattia ja kun eilen näin Suomen kaupassa 'ready to eat' kypsiä mangoja sekä avocadoja, niin pakkohan sitä oli yrittää improvisoida samaa makua. Mielestäni pääsin aika lähelle, vaikka alkuperäisen reseptiä en tajunnut kysyä.


Helppoahan tuo oli muuten, mutta salaatinkastiketta mietin hetken. Pilko siis mango ja avocado kuutioiksi, sekoita kulhossa ja lisää katkaravut. Tee salaatinkastike: laitoin avocadoöljyä, valkoista balsamicoa ja korianteritahnaa (kun ei tuoretta ollut), määristä ei tietenkään havaintoja. Maistelin ja lisäsin maun mukaan kunnes vaikutti hyvältä. Sitruunanmehua olisin laittanut jos olisi ollut, vaikka balsamico kyllä toi hapokkuutta tarpeeksi. Sekoita kastike hedelmien ja katkarapujen joukkoon ja anna vetäytyä tunnin verran jääkaapissa.

Tarjoa joko lounaana hyvän leivän kanssa tai niin kuin meillä, pienenä alkupalana illallista odotellessa.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Kuhaa tomaattii-tilli-kermakastikeessa

Kenian villieläimet, kahviplantaasit ja kuuma aurinko jääneet muistoihin. Kuten myös aivan hurjan ihanat papaijat ja mangot. Muuten ruoka ei hirveästi muistijälkeä jättänyt, mutta ne hedelmät.....

Tänään nautimme Suomen parhaimmistoa, kuhaa. Resepti vuosikausia vanha ja Timotej totesinkin että tätä ei olla syöty vuosiin. Tämä resepti on kovin meidän näköisemme, ruoanlaitto ja hyvät maut viehättävät, mutta harvoin eksymme erikoisiin ja/tai monimutkaisiin resepteihin. Nopeaa, helppoa ja maukasta on meille sopiva yhdistelmä.

Tässä kuhaa tomaatti-tilli-kermakastikkeessa kahdelle:
  • ehkä n 400 gr kuhaa paloina
  • puoli pakettia kirsikkatomaatteja halkaistuna
  • ruukullinen tilliä hienonnettuna
  • 3 dl kermaa


Paista kalanpalat voissa ja siirrä traktörpannaan (suomeksi paistinpannu korkealla reunalla?!?). Lisää suolaa ja pippuria kalojen päälle. Paista nopeasti myös tomaatinpuolikkaat ja lisää kalojen päälle. Päällimmäiseksi silputtu tilli.


Keitä kermaa kokoon kunnes n puolet jäljellä, lisää pannuun. Kansi päälle ja liedelle, anna muhia n 5 minuuttia. Ja siinä se.

Nautimme kalan perunalumen (pressad potatis) kanssa, alla Timotej näyttää miten keitetystä perunasta syntyy lunta:


Lautasella ateria näytti tältä:




lauantai 5. helmikuuta 2011

Mitä tänään illalliseksi?

Sitä varmaan pohtii tämäkin perheenemäntä jonka tapasimme eilen.


Tosin sen valikoimiin kuuluu vähän eri raaka-aineet kuin Villa Sandissa yleensä käytetään, pari esimerkkiä alla. Kumpikin lauma kauhusta jäykkänä ja seurasi leijonanaaraan liikkeitä silmät/korvat tarkkana.