sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Teriyakikana, japanilaiset kasvikset ja soijavaahto

Pari viikkoa sitten tehtiin teriyakikastiketta. Sen jämät laitettiin jääkaappiin odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Se tuli heti mieleeni kun luin uusimmasta Glorian Ruoka ja Viini-lehdestä teriyakipossusta ja japanilaisista kasviksista. Possuohje ei sytyttänyt, ainakaan tällä kertaa, monemn tunnin homma meille kahdelle tuntui liiottelulta pihapuuhien ohessa. Joten grillatuja kananfileitä teriyakikastikkeella, japanilaisia kesäkasviksia ja soijavaahtoa, olkaa hyvä:


Kanan maustoin teriyakikastikkeella ja grillasin, siinä ei sen ihmeellisempää.

Kasvikset Glorian ohjetta soveltaen:

  • muutama retiisi
  • ½ kukkakaali
  • paketti pinaattia
  • 3-4 kevätsipulia
  • 50 gr voita
  • 2 cm:n pala inkivääriä
  • ½ tl wasabia
  • suolaa
  • ½ rkl valkoviinietikkaa

Putsaa ja paloittele vihannekset. Esikeitä kukkakaalit. Sulata voi ja lisää siihen kuorittu ja raastettu inkivääri, kuten myös wasabi. Sekoita. Lisää kasvikset ja 'wokkaa' hetki. Tosi hyviä!

Alkuperäinen ohje oli isommalle määrälle ja siinä mukana myös herneen palkoja ja porkkanaa. Yllä oleva annos oli sopiva meille kahdelle.

Soijavaahto:

  • 1 dl soijaa
  • 1 dl miriniä
  • 1 kananmuna

Sekoita kaikki ainekset kattilassa sauvasekoittimella. Lämmitä seos varovasti noin 60-asteiseksi ja vaahdota samalla. Tarjoa heti. Tämä määrä riittää ainakin neljälle ruokailijalle.


Oikein hyvää, kasvikset erityisesti pääsevät suosikkilistalle. Eikä tuo soijavaahtokaan hassumpaa ollut, sille voisi miettiä muitakin käyttökohteita.

Tänään piti sataa, mutta ainakin vielä on poutaa ja sinistäkin taivasta näkyvissä. Timotej ahkerana trimmerin kanssa, pitäisköhän minunkin tehdä jotain hyödyllistä....

perjantai 24. toukokuuta 2013

Parsaa ja sitruunaista sabayonkastiketta

Meillä tykätään parsasta. Vuosien mittaan siitä on tehty keittoa, piirakkaa, risottoa, pastaa, kinkkukääröjä... mutta useimmiten se on kuitenkin tarjoiltu sellaisenaan. Vihreä grillattuna ja valkoinen keitettynä. Lisäksi vain oliiviöljyä ja suolankukkia. Joskus hollandaisekastikkeella, joskus voisulalla. Mutta vaihtelu virkistää, sanotaan.


Tänään keitetty valkoinen parsa tarjoiltiin sitruunaisen sabayonkastikkeen kera. Sabayon mielletään usein jälkiruoan lisukkeeksi ja toki sabayon ja marjat ovat hyvä yhdistelmä. Sabayonin voi kuitenkin tehdä myös suolaisena versiona ja on varsin hyvä pari parsalle, sekä valkoiselle että vihreälle. Vähän kuin hollandaise, mutta kevyempi ja kuohkeampi.

Tarvitset 3 kananmunan keltuaista, 4 rkl kylmää vettä, 50 grammaa kuumaa voisulaa, hyppysellisen suolaa ja 1/4 sitruunan mehua. Sekä teräksisen kulhon, pallovispilän ja vesihauteen (=kattilla jossa 'lempeästi' kiehuvaa vettä).

Vispaa keltuaisia ja vettä kulhossa kunnes tilavuus on n 4-5 kertainen. Sen jälkeen nosta kulho vesikattilan päälle. (Vettä ei saa olla niin paljoa että kulhon pohja ottaa kiinni veden pintaan.) 


Jatka sekoittamista kunnes kastike sakenee ja alkaa muistuttaa majoneesia. Nosta pois vesihauteesta. Lisää voisula koko ajan sekoittaen, sen jälkeen suola ja sitruunan mehu. Valmista. Ja paljon helpompaa kuin miltä kuulostaa ensi alkuun.


Parsaa, sabayonkastiketta ja parman kinkkua. Aurinko paistaa ja meri melkein tyyni. Viikonloppu alkaisi hyvin, mutta hyttysten määrä vähän alentaa pisteitä. Mistä ihmeestä ne kaikki ilmestyi meidän ulko-ovelle pörräämään?!? 

perjantai 17. toukokuuta 2013

Grillattuja täytettyjä portabellosieniä



Timotej katseli portabellosieniä kaupassa ja totesi ettemme ole niitä koskaan grillanneet. Neljä portabelloa ostoskoriin, lisäksi myös tomaatteja ja mozzarellaa, ja lauantain illallinen oli päätetty.


Täyte: pari kuutioitua tomaattia (poista siemenet), yksi pallero mozzarellajuustoa palasina, pieni tilkka oliiviöljyä, hyppysellinen tuoretta rosmariinia, mustapippuria ja 1 valkosipulin kynsi murskattuna. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Putsaa sienet, pikkulusikalla tummien 'partojen' poisto onnistuu hyvin. Sivele sienet molemmin puolin marinadilla, jossa  ½ tl oliiviöljyä, 2 rkl sitruunan mehua ja 2 tl soijaa.

Grillaa sienet molemmin puolin kunnes melkein kypsiä.



Jätä sisäpuoli ylöpäin lopuksi ja täytä sienet tomaattisekoituksella. Sulje grillin kansi ja grillaa vielä kunnes täyte kuumaa ja juusto sulanut.


Vielä vähän lehtipersiljaa koristeeksi ja ateria on valmis. Sopivat hyvin grillatun lihan lisukkeeksi, mutta käy myös kasvisateriasta. Kaksi portabelloa riitti oikein hyvin minulle.



tiistai 14. toukokuuta 2013

Possunfilettä ja BBQ-kastiketta

Tässä tulee se viimeinen vappupostaus - siis tältä vuodelta.

Marinoitua possunfilettä joka tarjoiltiin kylmänä bbq-kastikkeen kera. Oikein hyvä noutopöytään, kaiken voi (ja täytyy) valmistaa etukäteen. Toki possun voisi myös grillata marinoinnin jälkeen ja tarjota kuumana bbq-kastikkeen kera. Pitääpä muistaakin kesämmällä.

Huom, marinadi- ja kastikemäärät ovat noin kolmelle kilolle possua! Ohje on löytynyt Allt om mat lehden juhlanumerosta nyt keväällä.


Putsaa porsaan sisäfileet. Tee marinadi: sekoita 2 hienoksi pilkottua vihreää chiliä, 1 dl rypsiöljyä, 1 dl japanilaista soijaa, 3 rkl ruokosokeria, 3 rkl juustokuminaa ja 1 rkl suolaa. Laita liha marinadin ja anna marinoitua jääkaapissa vuorokauden verran.

Ota liha marinadista. Ruskista pinta paistinpannulla ja kypsennä sitten 150 asteisessa uunissa kunnes sisälämpötila on 68 astetta. Annan lihan jäähtyä. Leikkaa siivuiksi. Koristele bbq-kastikkeella, punasipulin siivuilla ja (lehti)persiljalla. Laita loput kastikkeesta erikseen tarjolle.

Bbq-kastike:
Hienonna 4 valkosipulin kynttä ja 2 punaista chiliä. Laita kattilaan ja sekoita joukkoon 4 dl ketsuppia, 1 dl ruokosokeria, 1 dl omenaviinietikkaa, 2 rkl japanilaista soijaa ja 2 tl 'hickory liquid smoke' nestesavua. Keittele viitisen minuuttia ilman kantta. Anna jäähtyä.


Tuo liquid smoke on tujua tavaraa, 2 teelusikkallista yli puolessa litraa kastiketta  maistui varsin selvästi, ole siis varovainen ettei lorahda liikaa. Se kyllä tuo sen oikean amerikkalaisen bbq maun, kannattaa käyttää.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Teriyakikastike maustoi lohen

Tykkään teriyakikastikkeesta. Vuosien mittaan olen ostanut valmista ja tehnyt itse. Usein oma tekemä on ollut mallia fusku, mutta mielestäni yllättävänkin hyvää. Joten jos haluat päästä helpolla: mausta soija sherryllä ja hunajalla. Jos haluat tehdä aidompaa (aidoksi en uskalla kutsua), niin jatka lukemista.

Teriyakilohta ja vihreää salaattia
Tarvitset desin soijaa, mielellään japanilaista. Puoli desiä sekä miriniä että sakea. 2-3 rkl tummaa ruokosokeria (tai esim fariini- ja tavallisen hienosokerin sekoitusta). Lisäksi pilko yksi valkosipulinkynsi ja parin sentin pala inkivääriä.



Kaikki kattilaan. Sekoita. Anna poreilla hiljalleen 15-20 minuuttia, kunnes noin puolet volyymistä jäljellä. Siivilöi pois valkosipuli ja inkivääri. Anna jäähtyä.

Kävin Hangon Alkossa ostamassa sakea. Maksaessani kassaherra kysyi että ruoanlaittoonko. Myönteisen vastauksen saatuaan kertoi että sake säilyy avattuna vain n 6 päivää. Suositteli pakastamaan loput. (Loistavaa palvelua!) Siispä tein työtä käskettyä, nyt on pieniä pussukoita Villa Sandin pakastimessa. Joten kaikki kesällä kylään tulijat: tiedätte mitä on tarjolla illalliseksi (tai ruokajuomaksi?)!



Teriyakilla marinoin lohta puolisen tuntia grillin lämmitessä. Kastiketta lisättiin grillatun kalan päälle myös lautasella. Tykkäsin tälläkin kertaa.


Jotta salaatissakin olisi jotain japanilaista vivahdetta, laitoin joukkoon Edamamea, vihreitä soijapapuja. Muut aineet: salaatinlehtiä, purjoa, avokadoa.
 

Ruokajuomana lasilliset japanilaista olutta. (Takana näkyy sakepullo.)


Timotej epäili ruoan olevan myös terveellistä. Tiedä häntä mutta ainakin maukasta. 


perjantai 10. toukokuuta 2013

Pasta med sparris och pancetta

Sommarens resa bokades just och det blir Italien. Emilia-Romagna heter området och vi kommer att tillbringa en vecka på axeln Milano - Parma - Modena - Bologna - Cesenatico (en mindre stad norr om Rimini på östkusten). Kan bli en del god mat . . .

Inspirerade av den kommade resan köpte vi en tidning som delvis behandlar området ifråga.

Tidningen var inte särskilt seriös, ganska "lätta" artiklar. Men mycket om mat.
 I tidningen hittade vi receptet för: "Linguine con asparagi, pancetta e parmigiano alla crema de erba cipollina". Så det var bara att börja träna smaklökarna inför den kommande resan.

Här råmaterial

Råmaterialen för två personer:

  • Pasta
  • 8 gröna sparris
  • några skivor pancetta (nån slags italiensk bacon, verkat det, fanns att köpa på Stockmann)
  • en skvätt grädde (inte mycket, 50 ml enligt receptet men det kan ju inte vara så noga)
  • grönsaksfond
  • hackad gräslök
  • riven parmesan x 2 (både i såsen och sedan som dekaration på)
  • salt och peppar
Koka pastan enligt instruktioner (på vårt paket stod "cottura 6 min" så jag kokade i 5 minuter....).

En skvätt olivolja i stekpannan och i med sparrisen (små bitar förutom 2 st som lämnas långa pga estetiska orsaker, antagligen). Efter tag (kanske 1 minut. . . ) in med pancettan som skurits i små bitar och låt stekas i på medelvärme i 3-4 minuter. Pancettan uppför sig likadant som bacon, fettet smälter. Sedan i med grädden, fonden, riven parmesanen och rör om. Häll sedan i pastan och gräslöken och låt sjuda i 2-3 minuter. Smaksätt enligt behag. Jag satte lite svartpeppar i men glömde saltet. Lika bra det för pancettan är ganska salt. 

Sen är det bara att sleva upp på tallriken och garnera lite med riven parmesan.


Blev helt gått. Går säkert nästan lika bra att använda normal bacon, tror jag. Men snobbeffekten blir ju så klart mindre!

Italy, here we come!

torstai 9. toukokuuta 2013

Bresaolaa, paprikakastiketta, rucolaa ja muuta mukavaa

Toinen vappulounaan liharuoista, bresaolaa paprikakastikkeen kera. Bresaola on ilmakuivattua naudanlihaa pohjois-Italiasta. Suomeksi se kai pitäisi kääntää riimihäräksi. Hyvin tuo sopi noutopöytäänkin, mutta sanoisin että vielä parempi olisi alkuruokana, annos per lautanen. Nyt nuo tilpehöörit jäivät hieman sivuasemaan kun lihaa oli paljon ja siivut liikaa päällekkäin.


Osta siis bresaolaa tai vastaavaa kuivattua, suolattua naudanlihaa. Siivut lautaselle vieriviereen. Päälle paprikakastiketta (kts alla), rucolaa, parmesaania ja paahdettuja pinjansiemeniä.

Kastike on yksinkertaisemmasta päästä: purkki säilöttyjä paprikoita. Siivilöi öljy pois, mutta säästä se. Sekoita paprikat sauvasekoittimella sileäksi ja lisää öljyä kunnes koostumus on mieleisesi. Maustaakin voi, vaan ei tarvitse.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Mango-meloni-feta-salaatti

Vappusalaatti numero kaksi. Tätä helpompaa salaattia on vaikea kuvitella, ei tarvitse edes kastiketta sekoittaa.

Ohjekin on sopivan lyhyt:
Pilko vesi-, hunaja- ja cantaloupemelonia, mangoa sekä fetaa sopiviksi palasiksi. Sekoita. Paahda kurpitsansiemeniä kuivalla paistinpannulla ja mausta ne hyvällä sormisuolalla. Ripottele siemenet salaatin päälle ja viimeistele vielä tuoreella mintulla.


Tämä resepti pitää sitten muistaa kun keskikesän helteillä ihmettelemme 'mitä näin kuumalla ilmalla jaksaisi kokata tai edes syödä'. Ja jos mintusta tykkää enemmänkin niin kaipa yksi mojito menisi salaatin seurana.... tai alkuruoaksi.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kevätmakuja grillistä

Tuoreita vihanneksia (ok, halloumi ei ole vihannes) ja

vastapuhdistettu grilli,


tuloksena kevätmakuja grillistä:


Muut sanat varmaan turhia. Hyvää viikonloppua!

torstai 2. toukokuuta 2013

Annan linssisalaatti ja muuta vappuruokaa

Taas on yksi piiitkä vappulounas takana ja täytyy malttaa odottaa melkein vuoden seuraavaa! Onneksi samaa seuraa näkee vuoden mittaan muissakin tilanteissa.

Tämän vuoden menyy:
Sillit: Astrid (resepti) ja Kalle (resepti). Perunoita sillien seuraksi.
Kalat: graavisiikaa (tällä kertaa laituriprojektin takia ei ollut Villa Sandin omaa, vaan Stockalta) ja kylmäsavustettua lohta avocadon kera
Lihat: BBQ possua ja bresaolaa paprikakastikkeella
Salaatit: Annan linssisalaatti ja mango-meloni-feta salaatti
Paahdettuja vihanneksia
Juustoja

Tällä määrällä ruokittiin 19 nälkäistä. Ruoan lisäksi porukan piti tyytyväisenä ja iloisena kylmät juomat ja perinteiset juomalaulut. Naapuriparat.


Yleisön pyynnöstä lihojen ja salaattien reseptit tulossa Villa Sandiin. Alla Annan linssisalaatti, muut tulevat perässä.


Alunperin resepti jostain ruotsalaisesta ruokalehdestä vuodelta yksi ja kaksi. Mä tein siis valtavan annoksen, mutta laitan tähän alkuperäisen reseptin joka lie useimmille käyttökelpoisempi.

Ainekset:

  • 2 dl belugalinssejä
  • 1 pkt halloumijuustoa
  • 1 punasipuli
  • 10 kirsikkatomaattia
  • 1 ruukku tuoretta persiljaa
  • 1 ruukku tuoretta korianteria
  • ½ punainen chili
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 1-2 lime
  • 1 rkl dijonsinappia
  • 1 dl hyvää öljyä
  • mustapippuria
  • 2 dl mustia oliiveja
Tee näin:
Keitä linssit paketin ohjeen mukaan, annan jäähtyä. Puolita tomaatit ja oliivit. Silppua yrtit ja sipuli. Tee kastike: sekoita öljyyn sinappi, limen mehu, suola, sokeri ja hienoksi pilkottu chili. Pilko juusto ja paista kevyesti. Sekoita kaikki.

Ja taas on uusi linssiresepti testattu ja hyväksi todettu.

Tähän loppuun vielä pari kuvaa kasviksista ennen uuniin menoa. Ovat niin kauniita että ihan sen takia halusin kuvat mukaan.




Paikalla olleille: kiitos lounasseurasta ja tervetuloa taas ensi vappuna!