torstai 30. heinäkuuta 2015

Vain valot ja ritilä

Kahden aikuisen huushollissa on jääkaapissa usein lähinnä valot ja ritilä. Lounas syödään töissä ja illallista ei arkipäivinä tehdä. Joten ruoanlaitot, ja jääkaapin täyttö, keskittyy lähinnä viikonloppuihin ja loma-aikoihin.

Tällä kertaa ei edes ritilöitä.... jääkapin siivous loman loppumisen 'kunniaksi'
Vielä tulevana viikonloppuna on tupa täynnä, joten kauppaan pitää huomenna mennä. Mutta operaatio jääkaapin tyhjennys on jo ollut käynnissä. Minua hämmästyttää joka kerta miten vähästä voi tehdä (hyvää) ruokaa.

Tässä pari päivää sitten kävi näin:


Kaapeissa ei pitänyt olla 'mitään', mutta ei huvittanut lähteä kauppaan tai ravintolaan. Kun sitten tarkemmin asiaa tutkin, löysin kolme pientä porkkanaa, nipun retiisejä, yhden punasipulin, kourallisen kirsikkatomaatteja, palan tuoretta sipulia ja fetan. Yrttiviljelmäni kukoistaa, joten rosmariinin oksakin oli tarjolla. Ja toki oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria.


Ja eikä aikaakaan kun oli varsin kelpo illallinen lautasella. Kuuma uuni ja varttitunti oli kaikki mitä tarvittiin. Riitti hyvin kahdelle ja maistui oikein, oikein hyvältä.



sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Varhaiskaalia valkoviinissä

Varhaiskaalin sesonki jatkuu. Toki tätä voi tehdä vanhemmastakin kaalista, silloin vain muhimisaikaa on syytä pidentää. Tässä perjantain illallinen, valkoviinissä ja ranskankermassa haudutettua varhaiskaalia ja voissa paistettua kuhaa:


Kahdelle: leikkaa puolikas pieni kaali ohuiksi siivuiksi. Siivuta yksi sipuli varsineen renkaiksi. 


Kuumenna öljyä paistinpannulla, lisää kasvikset, kääntele hetki. Lisää vajaa desi valkoviiniä ja anna kiehua niin että suurin osa nesteestä haihtuu. Lisää ranskankermaa noin puoli purkillista. Anna muhia hetken.


Todella hyvää. Ja nopeaa, vartissa oli ateria lautasella.  Tuore kaali ei montaa minuuttia tarvitse kypsyäkseen ja hieman purutuntumaankin kannattaa jättää.


EDIT: tarkkasilmäinen lukija huomasi että olen unohtanut mainita mausteet. Toki tässä oli myös sekä suolaa että mustapippuria!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Savulohipanzanella

Versio panzanellasta, italialaisesta tomaattisalaatista jota olen aiemmin tehnyt perinteisempään tapaan. Tällä kertaa mukana lämminsavulohta, kuten uusin (tai ainakin aika uusi) Glorian ruoka ja viini -lehti ehdotti.


Tee ensin valkosipulikrutongit: kuutioi neljä (tai enemmän) leipäsiivua ja paista ne kullankeltaisiksi oliiviöljyssä. Laita pannulle mukaan makua antamaan kuorittu ja kevyesti murskattu (niin että kynsi pysyy kuitenkin kasassa) valkosipulinkynsi. Laita paistetut leipäkuutiot kulhoon. Lisää joukkoon 1 rkl valkoista balsamicoa.

Puolita kasa kirsikkatomaatteja. Purista sisus leipäkuutioiden joukkoon ja laita puolikkaatkin kulhoon. Sekoita hyvin. Näin leipä vettyy balsamicosta ja tomaatinsiemenistä.


Kuutioi lämminsavulohta. Leikkaa yksi tuore sipuli varsineen renkaiksi. Lisää kala, sipulit ja kourallinen basilikanlehtiä kulhoon. Sekoita varoen jotta lohi ei murene. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Laitoin myös ruohosipulia.


Hyvältä maistui tämäkin versio ja koska on ruokaisempaa niin riittää oikein hyvin lounaaksi sellaisenaan. Panzanella on loistava kesäruoka kun tomaatit ovat parhaimmillaan ja on myös hyvä käyttökohde kuivahtaneelle leivälle.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Mansikkasalsa ja halloumiburgare

Tämä kesaän lempihampurilaiseni on grillattu halloumi tumman leivän sisällä. Lisukkeita olen vaihdellut ja tällä kertaa oli vuorossa jostain ruotsalaisesta ruokalehdestä löydetty mansikkasalsa.


Laitoin tähän puolisen litraa mansikoita pilkottuina, puolikkaan granaattiomenan siemenet, yhden punaisen chilin pilkottuna, kourallisen tuoretta minttua, hieman oliiviöljyä ja mustapippuria.


Oli hyvää. Näkyi maistuneen myös kanssaruokalijoiden hampurilaisissa joissa oli kananfilee halloumin sijasta tai lisäksi.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kaprismajoneesi

Äskettäin tarjotulla grilliaterialla oli lihan kanssa kaprismajoneesia. En edes kuvaa ottanut kun ajattelin ettei siitä sen enempää. No, sitten kävi niin että ruokailijat tykkäsivät kovin ja pyysivät 'reseptiä'. Joka nyt sitten tulee tässä, mutta eihän sille reseptiä ollut, kunhan sekoittelin aineksia.

Suurinpiirtein näin:

  • jämät Hellmans majoneesipurkista, 2-3 kukkurallista ruokalusikallista
  • pikkupurkki ranskankermaa
  • noin ruokalusikallinen kapriksia
  • noin 1 teelusikallinen sinappia
  • mustapippuria
  • sekoita
Valmis.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Leipäsiili, valkosipulileiväksi voisi kutsua

Olin kuullut/lukenut että Tampereella jonkun ravintolan/pubin ruokalistalla on leipäsiili. Utelias kun olen niin googlasin.

Löytyi teksti:
"Gastropub Kalevan ruokalistalla on useita muista gastropubeista tuttuja annoksia. Meillä on myös varta vasten Kalevalle luotuja aivan uusia purtavia, esimerkiksi jaettavaksi sopiva Leipäsiili....."

Löytyi myös resepti ja eräs blogi jossa Kalevan leipäsiili mainitaan.

Kokeiltavahan tätä on. Ihan mieleistä leipää ei kaupassa päivän päätteeksi ollut, mutta ensi kerralla voi sitten parantaa suoritusta.

Kenraaliharjoitus meni näin:


Sekoitin voita, oliiviöljyä, murskattua valkosipulia ja pestoa.


Leikkasin Kestileipään viiltoja ristikkomalliin. 


Tuputtelin koloihin voisekoitusta.


Paistoin folion sisällä uunissa kunnes voi sulanut, leipä lämmennyt ja rapeutunut. Olisikohan ollut 20 minuuttia 200 asteessa.


Murrettiin palasia ja maisteltiin onko tässä jujua. Onhan siinä. Pitää vaan vielä kehittää toteutusta. Ensiksikin,  leivän valinta on tärkeää. Toiseksi voihin pitää laittaa tuoreita yrttejä, sekä maun että ulkonäön takia. Muuten ok. Käy oluen seuraksi iltapalaksi tai vaikka sopan seuraksi.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Grillattua parsaa, mansikoita ja mozzarellaa


Salaatti joka yhdistää parsasesongin loppumisen ja mansikkasesongin alun. Täydellistä. 

Ainekset:
- nippu vihreitä parsoja
- tuoreita mansikoita
- tuoretta basilikaa
- pistaasipähkinöitä
- sipulinvarsia
- mozzarellaa

Puolita mansikat, silppua sipuli. Kuori ja murskaa pistaasit karkeasti. Revi mozzarella paloiksi. Grillaa vihreät parsat (sivele oliiviöljyllä ennen grillausta). Laita parsat tarjoiluastiaan, mausta hyvällä suolalla ja mustapippurilla. Lisää muut ainekset joukkoon.


Tällä kertaa salaatti syötiin osana grilliateriaa, naudan sisäfilettä ja grillattuja uusia perunoita.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kolmenlaisia leipäsiä alkudrinkin seuraksi, kurkkua, retiiisiä ja lohta








Kuvat taitavat puhua puolestaan, mutta muutama sanakin tähän.

1) matkikaa ihmeessä, kannattaa (niin minäkin tein)
2) tuoretta, raikasta, kevyttä
3) paahdoin oliiivöljyllä siveltyjä patongin siivuja uunissa kunnes saivat hieman väriä ja kuivahtivat
4) leipien päälle ricottajuustoa
5) kolmasosa leivistä peitettiin ohuilla kurkkusiivuilla ja mintun lehdillä
6) toinen kolmasosa sai peitteeksi ohuita retiisisiivuja ja silputtua ruohosipulia
7) loppuihin kylmäsavulohta ja tilliä

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kokonaisena grillattu siika

Kalaa tulee grillattua aika paljon. Yleensä grillaan fileitä, koska niiden syöminen on helpompaa. Silloin tällöin sorrun grillaamaan kokonaisia kaloja, lähinnä koska näyttävät nin hyviltä..... Itse grillaaminen on vaivatonta ja makukin kohdallaan. Mutta. En tykkää siitä kokonaisten kalojen putsaamisesta syödessä. Ei ole minun juttuni. Noh, taas sorruin ja totesin saman asian.



Pari kokonaista siikaa halsteriin. Kalat olin suolannut sisältä ja päältä. Sen lisäksi laitoin sitruunasiivuja ja tilliä vatsoihin. Kalojen pintaan muutama viilto. Grilliin kunnes kypsiä (evä irtoaa kevyesti vetämällä).


Kuten sanottua, maku näissä oli kohdallaan. Eikä se huonontunut lainkaan siitä että tiputtelin gremolataöljyn jämät putsatun kalan päälle. Nam! Mutta eiköhän taas ensi kerralla grillata valmiiksi fileoitua kalaa.