sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Viinietikalla kypsytetty kuha

Juhannuspöydästä vielä tämä resepti. Sikke's ravintola Helsingissä kuulemma tätä tarjoaa, en ole itse vielä käynyt siellä mutta näin Instasssa ja päätin kokeilla. Siika ja kuha sopivat tähän molemmat, meillä kuhaa.


Leikkaa saksilla nahaton, ruodoton kala paloiksi ja levitä lautaselle. Sekoita 1 dl valkoviinietikkaa ja 1 tl suolaa. Valele kala etikalla ja laita jääkaappiin kypsymään. Vei ehkä tunnin verran. Kala on kypsää kun on muuttunut valkoiseksi ja läpikuultamattomaksi.

Pyyhi kala kuivaksi, laita puhtaalle lautaselle. Valuta päälle hyvää oliiviöljyä, ruohi mustapippuria ja lisää tuoretta basilikaa. Valmista.


Cevicheähän tämä on. Nyt on kokeiltu että viinietikkaa toimii ihan yhtä hyvin kuin sitruuna.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kukkakaali-kikherne-salaatti


Kasvispitoista on ruoanlaitto tähän aikaan vuodesta. Tässä aurinkoisen päivän lounas. Salaattipedillä vähän kaikkea mitä kaapissa oli, ainakin rapeaa salaattia, tomaattia, kurkkua, sipulia ja fetaa näyttää pohjassa olevan.


Siihen lisäksi uunissa paahdettua kukkakaalia ja kikherneitä.

Pilko kukkakaalit paloiksi. Kierrittele ne suolalla ja mustapippurilla maustetussa oliiviöljyssä. Kaada leivinpaperin päälle uunipellille.

Kikherneet otin purkista, valutin ja huuhtelin kylmällä vedellä ja sitten kiepautin samassa öljysekoituksessa kuin kukkakaalit ja laitoin pellille kaalin viereen.



200 asteisessa uunissa kunnes rapeita ja ruskistuneita. Varoitus! Kikherneet ovat vähän kuin maissinjyvät, poukkoilevat jonkun verran.


Salaatinkastikkeena oliiviöljy ja balsamicoviinietikka.


Grillattua kanaa mansikkasalsalla

Juhannuksena oli savustetun nieriän seuraksi mansikkasalsaa. Viime viikolla tein sitä grillatun kanan lisukkeeksi.


Mansikkasalsa meni suurinpiirtein näin:

Pilko kasa mansikoita. Silppua punasipuli ja tuoretta basilikaa. Sekoita keskenään. Lisää tilkka oliiviöljyä ja balsamicoviinietikkaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna maustua ja mehustua sillä välin kun teet pääruoan.

Sopi oikein hyvin sekä savustetun kalan että grillatun kanan kanssa.

Kanan maustoin vasta grillauksen jälkeen upottamalla kypsät minuuttileikkeet soijan ja sitruunamehun sekoitukseen.



lauantai 13. heinäkuuta 2019

Retiisit ja Villa Sandin nimikkodippi


Tähän väliin yksi ajankohtainen raaka-aine, tuoreet retiisit. Nyt saa kotimaisia naatteineen = aika tehdä tämä helppo alkupala.

Dippikastikkeena on versio tästä meidän nimikkodipistä.


Poista retiiseistä naatit, mutta jätä pätkä, se on hyvä kahva. Pese retiisit ja jätä jääkylmään veteen siksi aikaa kun teet kastikkeen.

Halkaise retiisit ja tarjoile dippikastikkeen kanssa. Todella hyvää!


sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Marinoidut ja paahdetut porkkanat

Tein tätä joskus vuosia sitten ja olin varma että löytyy myös täältä Villa Sandista. Tosin en sitä koskaan löytänyt kun olen ajatellut tehdä uudemman kerra. Nyt sitten joskus keväällä satuin päätymään oikealle sivulle, täällä. Ei ihmekään ettei ollut sattunut silmiini, niin ohimennen oli porkkanat mainittu. Vanha resepti siis, kesällä 2010 olen asiasta kirjoittanut.

Nyt tässä siis hyvä resepti porkkanasesonkiin.


Poista porkkanoista naatit, mutta jätä pätkät (tämä vain ulkonäöllinen juttu, voit poistaa kokonaan jos niin haluat). Pese porkkanat. Jos ovat kovin isoja, voit myös leikata lohkoiksi.

Tee marinaadi: sekoita n yhteen desiin oliiviöljyä 1-2 rkl valkoista balsamicoviinietikkaa, hiennonnettuja tuoreita yrttejä (tässä timjamia, oreganoa ja basilikaa), murskatuttu valkosipulin kynsi, suolaa ja mustapippuria.

Laita porkkanat laakealle vadille ja kaada marinaadi päälle. Anna maustua muutama tunti huoneenlämmössä, Kääntele porkkanoita silloin tällöin ohimennessäsi.


Nosta porkkanat marinadista ja laita leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda 200 asteisessa uunissa vartin verran. Voit myös grillata. Porkkanoiden grillaus on hyvä tapa valmistaa niitä, esim näin.


Siirrä paahtuneet porkkanat tarjoiluvadille, laita päälle fetajuustoa, serranokinkkua ja tuoretta basilikaa (tämä lisätty näköjään kuvan ottamisen jälkeen).

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Juhannusbruschettat

Tässä ne pari bruschettareseptiä juhannukselta.


1. Artisokkatahnaa ja parmakinkkua, ruotsalaisesta ruokalehdestä otettu resepti:



  • purkki latva-artisokan sydämiä
  • nippu basilikaa
  • valkosipulin kynsi
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 rkl valkoista balsamicoviinietikkaa
  • suolaa ja mustapippuria
Siivilöi artisokka ja muusaa sauvasekoittimella. Silppua basilikan lehdet (säästä muutama koristeeksi) ja valkosipuli. Lisää basilika, valkosipuli ja oliiviöljy artisokan joukkoon ja sekoita sauvasekoittimella sileäksi.  Mausta suolalla ja mustapippurilla. 


Tämä oli niin hyvää että jämät syötiin leivän päällä seuraavana päivänä mm aamiaisella.



Leivän siivut sivelin oliiviöljyllä ja paahdoin 225 asteisessa uunissa viitisen minuuttia. Jäähtyneiden siivujen päälle sitten tahnaa, parmakinkkua ja tuoretta basilikaa.

2. Mansikkaa ja vuohenjuustoa, ei varsinaista reseptiä, klassikkoyhdistelmä:


Paahdetun leivän päälle pehmeää vuohenjuustoa, mansikkasiivuja, balsamicosiirappia ja tuoretta minttua.

Maukkaita molemmat.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Juhannusruoat

Nyt olisi vaikka kuinka paljon reseptejä jaettavaksi, kesä-heinäkuun vaihde on ollut aktiivista ruoanlaittoa. Laitan lähipäivinä jakoon sitä mukaan kun inspiraatiota on. Toistaiseksi ruohon nyppiminen hiekkarannalla on voittanut bloggauksen lomapuuhana.

Aloitan juhannuksen menyystä. Kaikki ovat hyvää kesäruokaa, eikä mitenkään juhannusspesifistä. Ruokailijoita oli kuusi ja ruokaa oli riittävästi.

Vieraiden saavuttua alkudrinkin seurana kaksi eri bruschettaa. Mansikoita ja vuohenjuustoa toinen ja toisessa artisokkatahnaa ja parmakinkkua.

Reseptit tulossa



Muutama tunti myöhemmin, lipun nostamisen jälkeen, oli alkuruokapöytä. Tässä uutuus etikalla kypsytetty kuha. Noutopöytä sisällä ja ruokailu tapahtui ulkona upeassa auringonpaisteessa.

Kalaa, kasviksia, varhaisperunoita, voikastiketta (kaksi viimeistä vielä puuttui pöydästä kun kuva otettiin)

Kurkku-vesimelooni-minttu-feta salaatti ja marinoidut kirsikkatomaatit

Etikalla kypsytetty kuha oliiviöljyn ja basilikan kanssa. Resepti tulossa.

Matjessilliä venäläisittäin, kananmunaa, suolakurkkua, punasipulia ja tillillä maustettua kermaviiliä

Kylmäsavustettua lohta
Taas meni tunteja muuta puuhaten ja sitten oli vuorossa pääruoka. Itse savustettua nieriää mansikkasalsan kera sekä marinoituja ja paahdettuja porkkanoita ennen kaikkea. Tässä vaiheesa kuvien otto alkoi unohtua.

Resepti tulossa (ollut tosin Villa Sandissa ennenkin, mutta kannattaa toistaa)

Mansikkasalsan resepti tulossa. Siika savustettu Sinolilla toimivalla savustimella.

Jälkiruoan vuoro tuli vähän ennen puolta yötä. Ben&Jerry's strawberry cheesecake jätskiä ja kilokaupalla Hästön mansikoita.

Yötön yö meni siis syödessä ja illan valoisuudesta hyvässä seurassa nauttien.

tiistai 2. heinäkuuta 2019

MAXI SIZE CHESS - vår nya schackterrass

Jag har länge varit fascinerad av schack i maxistorlek. Man ser ibland i parker äldre herrar (aldrig damer...?) spela med en stor publik.

Sagt och gjort, under en vinter i medborgarinstitutets snickarklubb tillverkade jag delarna till pjäserna och i vårt hus pannrum målade, limmade och monterade jag dem. Ganska stort jobb emedan det ju är 32 pjäser.

Vårt tillförlitliga byggbolag byggde enligt instruktioner terrassen till stugan, Villa Sandi. Själv målade jag rutorna.

Pjäserna är av massivt trä så de blåser inte omkull.

Egen design!
Kan bli intressant att se små barn (försöka) spela. Pjäserna är både höga och tunga. Nå, deras spel kan ju vara att välta alla pjäser. Bara de aktar tårna!

Vit dam på vit ruta, svart dam på svart ruta. Maja sa
att som minnesregel kan jag ha ordet "akkavalta".
Jag kan spela schack men inte sådär duktigt. Sonen har jag lärt som barn och som man brukar, när man spelar mot barn, lämnade jag ofta bort mina egna torn.

Nu vinner han mig enkelt. Lite förnedrande känns det när han erbjuder sig att lämna bort båda tornen OCH en häst.......

Funderar på en invigningsfest för nya terrassen. Undrar om Magnus Carlsen skulle kunna tänka sig att medverka. Han är ju norsk och jag hälften norsk. Spela schack, det kan han! Nå, det kostar ju inget att fråga.

(Rubriken till detta inlägg är MAXI SIZE CHESS. När jag planerade sökte jag med dessa ord på Google och fick fram några bilder. Nu skall jag kolla hur snabbt mina bilder kommer fram i en Google-sökning med dessa ord. Tillsätter här också "sökorden" GIANT CHESS PIECES).

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Grillatut gremolata-katkaravut


Grillattuja katkarapuja - niitä on tullut tehtyä useasti. Tällä kertaa jujuna oli gremolata, johon katkaravut kastetttiin ennen grillausta. Gremolata on iltalialaisesta keittiöstä, sekoitus mm persiljaa, valkosipulia ja sitruunaa. Sopii melkein kaiken kanssa, kalan, kanan, keittoon jne.

Tee gremolata sekoittamalla keskenään:
  • nippu persiljaa hienonnettuna
  • kaksi valkosipulin kynttä murskattuna
  • yhden sitruunan kuori raastettuna
  • yhden limen kuori raastettuna
  • 1 tl paprikamaustetta
  • 3 rkl maissijauhoa
  • suolaa ja mustapippuria maun mukaan



Vispaa yksi kanamuna. Laita vehnäjauhoa lautaselle. Kasta kuoritut katkaravut ensin vehnäjauhossa, sitten kanamunassa ja sen jälkeen gremolatassa.



Laita halsteriin. Toki voit laittaa suoraan grilliinkin, mutta käsitteleminen paljon helpompaa halsterissa.


 Grillaa muutama minuutti, käännä ja grillaa toinenkin puoli muutaman minuutin ajan.



Loistava sormin syötävä alkuapala. Tai saa haarukkaakin käyttää, ei se maku siitä kärsi.