torstai 12. syyskuuta 2019

Kalakakkuja taas kerran, ja hernesosetta


Vielä kesäisiä kuvia ja ruokia, vaikka kohta alkaa olla sienireseptien ja pataruokien vuoro. Näissä elokuun kuvissa mukana oman maan uusia perunoita (joo, sato oli myöhäinen ja pieni, maku erinomainen).


Kalakakkusia taas kerran. Rapusellaisia piti olla, mutta törmättiin kauppareissulla ystäviin ja pyysimme heidät illalliselle. Toinen heistä ravuille allerginen, niin näihin tulikin sitten lämminsavulohta ja katkarapuja. Aasialaisella vivahteella, kuten yläkuvasta näkyy makua kakkusiin toi lime, chili, sitruunaruoho, inkivääri ja kevätsipuli. Alkuperäinen ohje on Nigel Slaterilta.

Raasta yhden limen kuori ja inkivääriä peukalon kokoinen pala. Puserra limen mehu, Hienonna yksi chili, 1-2 sitruunaruohoa ja pari kevätsipulia.


Sekoita lämminsavulohi (oliskohan ollut n 300 grammaa), saman verran pilkottuja katkarapuja ja yllä mainitut mausteet kulhossa.


Lisää joukkoon myös korppujauhoja muutama rkl ja hienonnettua tuoretta korianteria. Sekoita kevyesti taikinaksi.


Muotoile kalakakut, kasta korppujauhoissa ja paista voissa kullanruskeiksi molemmin puolin. 


Sulata pari pussia pakasteherneitä. Muusaa, vaikka sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon tuoretta minttua ja oliiviöljyä. Kuumenna kattilassa.



Erinomaisen maukasta. Kokonaisuus toimi hyvin.