torstai 20. heinäkuuta 2017

Saaristopiirakka

Nyhtökaurasta on sesonkimaku nimeltään Saaristo. Maustettu tillillä, piparjuurella ja sitruunalla. Tein siitä Vegepäivän ohjeen mukaan piirakkaa, linkki reseptiin. Ihan en kirjaimellisesti noudattanut. Käytin valmista piirakkapohjaa ja laitoin parmesaanijuustoa sekä täytteeseen että piirakan päälle. Jotain muutakin saattoi olla eri tavoin. Alla kuvakavalkaadi meidän tekemisestämme, ohje siis tuolla linkin takana.









Eräältä kala-aterialta oli jäänyt tillillä maustettua kermaviiliä, se sopi tähän kastikkeeksi. Hyvää oli, myös seuraavana päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti