perjantai 14. huhtikuuta 2017

Katuruokaa - Santa Marian Jamaican jerk taco

Katuruoka, Street Food, on yksi tämän päivän ruokatrendeistä, tacoja, burgereita, wrappeja yms. Santa Maria on lanseerannut kolme erilaista vaihtoehtoa tämän konseptin alla. Kokeilimme eilen Jamaican jerk tacoja. Aineet löytyivät Stockan herkusta. Tämä on kotona tehtyä pikaruokaa jonka onnnistuu tumpelommaltakin kokilta.


Osta kolme Santa Marian tuotetta Jamaican jerk tacos -nimikkeen alla: tortilla, mango kastike ja mausteseos. Sen lisäksi tarvitset toiset kolme ainetta: kanan rintafileitä, ranskankermaa ja vihanneksia (esimerkiksi salaattia ja avokadoa).

Aloita pilkkomalla kana suupaloiksi. Yksi filee yhtä ruokailijaa koden on hyvä määrä. Sekoita joukkoon mausteseos, pussi riittä neljälle.


Laita voideltuun uuninkestävään vuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Pilko vihannekset. Lämmitä tortillat paistinpannulla tai mikrossa.



Kokoa tacot. Täytä tortilla kanalla, vihanneksilla, ranskankermalla ja mangokastikkeella. Syö sormin.


Mango toi keväisen maun, kuten Timotej osuvasti asian ilmaisi. Seuraavaksi ajattelin kokeilla tuota mausteseosta Nyhtökauraan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti