keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Nopea pasta - sitruunaa, kaalia ja krutonkeja





Taas yksi nopea sunnuntaipasta. Ainekset kahdelle:
  • pari kourallista leivänpaloja
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2-3 hienonnettua valkosipulinkynttä
  • pastaa
  • yksi sipuli pilkottuna
  • desi valkoviiniä
  • puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
  • purkki ranskankermaa
  • puolikas savoijinkaali ohuina siivuina

Tee ensin krutongit. Sekoita leivänpalat valkosipulin ja oliiviöljyn kanssa, käytätässä vaiheessa puolet öljystä ja valkosipulista (loput tulevat kastikeeseen). Laita levinpaperin päälle uunipellille ja paahda 200 asteisessa uunissa kunnes ruskistuneet kauniisti, 7-8 minuuttia. Anna jäähtyä.

Laita pasta kiehumaan ja tee sillä aikaa kastike. Kuullota sipuli ja loppu valkosipuli lopussa oliiviöljyä muutaman minuutin ajan. Lisää viini ja sitruunan kuori. Anna kiehua kokoon hetken verran ja sen jälkeen joukkoon tulee raskankerma. Kuullotin kaalit toisella pannulla kunnes hieman pehmenivät ja lisäsin siten kastikkeeseen. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Sekoita keitetty pasta ja kastike lautasille. Lisää krutongit. Laitoin myös tuoretta persiljaa päälle kun sitä sattui ikkunalaudalla olemaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti