maanantai 14. tammikuuta 2019

PItkään kypsytettyä hirven ulkopaistia kerma-sipulikastikkeessa


 Tuli ostettua puolikas hirven vasa. Nyt riittää luomulihaa koko talveksi ja enemmän kuin omaksi tarpeeksi. Nuorempi sukupolvi vei jo osan omaan pakastimeensa.

Sunnuntain illallinen oli pitkään kypsytettyä ulkopaistia kerma-sipulikastikkeessa. Ajatus lähti ateriasta jonka kerran nautimme ystävien luona. Pyysin reseptiä, mutta sitä ei enää ollut tarjolla. Joten jouduin keksimään itse miten voisin tehdä jotain samankaltaista. Ei tullut samaa, mutta maistuvaa tämäkin.

Ulkopaistin paloja oli kaksi. Maustoin ne suolalla ja mustapippurilla. Ruskistin paistinpannulla.



Timotej kuori ja pikkoi pari porkkanaa, palan lanttua ja sipulin. Ne, pari valkosipulin kynttä  ja tusinan verran kokonaisia mustapippureita uunipataan. Lihat päälle ja sitten riistafondista tehtyä lientä.



Kansi päälle ja uuniin. 125 asteessa nelisen tuntia. Sen jälkeen lihat pois, kiedoin ne alumiinifolioon ja laitoin jäähtymään. Siivilöin liemen kastikkeen pohjaksi.



Ruoka-ajan lähestyessä siivutin lihan ohuiksi siivuiksi. 


Timotej kuori ja siivutti neljä sipulia, ne pehmensin öljyssä padassa.




Kastikkeen tein keittämällä lihalientä kokoon ja lisäsin siihen reippaasti kermaa. Suurustaakin olisi voinut, mutta tykkäsin jättää ohueksi.

Sitten vain kastike sipulin ja lihan päälle pataan ja kuumennus kiehuvaksi


Aikaa meni paljon, mutta aktiivista tekemistä ei ollut kovinkaan paljoa.

Hyvältä maistui keitetyn perunan, puolukoiden ja suolakurkun kera.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti