maanantai 29. kesäkuuta 2020

Kesäkurpitsapaistos


Muutamia viikkoja/kuukausia sitten pohdin mitä tehdä ruoaksi ja selasin lehdistä leikkaamiani reseptejä. Usein kun näen jotain kiinnostavaa jossain lehdessä niin repäisen reseptin irti. Sillä seurauksella etten pysty sanomaan mistä lehdestä tai edes miltä vuodelta a.o. resepti on. Näitä irtoreseptejä ajelehtii sekä Villa Sandin että kaupunkikeittiössä kunnes saan ne kokkaamisen jälkeen nakuteltua tänne. Moni toki jää kokonaan tekemättäkin.

Reseptin otsikossa lukee kesäkurpitsalasagne, mutta koska tässä ei ole pastaa mukana, kirjoitan blogin otsikkoon mieluummin kesäkurpitsapaistos. Toki tähän voi lasagnelevyjä lisätä, olen itse asiassa tehnyt paistoksen pari kertaa, pastalla ja ilman. Toisella kerralla lisäsin mukaan myös tuoreita tomaatteja, kun niitä sattui kulhossa olemaan.Hyvin sopivat joukkoon.


Tässä suora käännös aineksista ja tekotavasta:

  • kaksi kesäkurpitsaa
  • pieni sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 tl oreganoa
  • öljyä paistamiseen
  • 75 g paloiteltua lehtikaalia
  • 200 g babypinaattia
  • 250 g ricottaa
  • ½ luomusitruunan kuori raastettuna
  • suolaa ja mustapippuria
  • 100 g mozzarellaa

Laita uuni kuumenemaan, 175C. Siivuta kesäkurpitsat pitkittäin suikaleiksi, Käytin juustohöylää. 
Silppua sipuli ja valkosipuli ja paista ne ilman ruskistamista pienessä öljystilkassa oreganon kanssa. Lisää lehtikaalija pinaatti. Paista kunnes vihannekset pehmenevät.
Sekoita joukkoon ricotta ja mausta suolalla, mustapippurilla ja sitruunankuorella.
Laita kesäkurpitsasuikaleita ja ricottamössöä kerroksittain uunivuokaan. Viimeisen kesäkurpitsakerroksen päälle vielä revitty mozzarella.
Paista uunissa noin 35 minuuttia. 



Ja tässä pari kuvaa meiltä:


Tässä versiossa sekä lasagnelevyjä että tuoretta tomaattia.

Helppo tehdä, maukasta ja täyttävää. Maistui myös kasvisruokaskeptikolle. Jatkoon sekä suosituslistalle.

1 kommentti:

  1. Best Slot Machines For Fun At The US Casino - JTMHub
    Slot Machines at The US 구미 출장안마 Casino - Best Slot 순천 출장안마 Machines For Fun At The US Casino. We have reviews and ratings for all 이천 출장안마 the newest slot 이천 출장안마 machines at 포천 출장샵 your fingertips

    VastaaPoista