torstai 4. kesäkuuta 2020

Tomaatti-parsapiirakka


Ja taas parsaa - onneksi sesonki on pitkä ja käyttötapoja riittää. Tässä resepti jonka löysin mökillä olleesta Glorian ruoka&viini lehdestä kesältä 2019.

Ainekset:

  • 1 iso lehtitaikinalevy (600g)
  • 2 purkkia ricottaa
  • 1 sitruunan kuori
  • 1 rkl hienonnettua tuoretta timjamia
  • ½ tl suolaa
  • nippu parsaa (ohjeessa oli kaksi, mutta yksi riitti mielestäni hyvin)
  • iso kasa erilaisia tomaatteja, ohjeen mukaan 1,5 kiloa.
  • yrttiöljyä varten: ½ ruukku basilikaa, 1 dl olliviöljyä, 1 rkl sitruunan mehua, 1 tl sokeria, 1/4 tl suolaa

Sulata taikina ja kauli. Laita leivinpaperin päälle uunipellille. Sekoita kulhossa ricotta, sitruunan raastettu kuoir, timjami ja suola. Levitä taikinalevylle, mutta jätä 1-2 cm reunoista tyhjäksi. Pese parsat ja katkaise kuiva tyvi pois. Halkaista kuusi (tai enemmän) parsaa pitkittäin ja lado juuston päälle.


Kypsennä 225 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. Piirakan ollessa uunissa höylää lopuista parsoista suikaleita juustohöylällä. Siivuta tomaatit, poista kannat. Tee yrttiöljy sekoittamalla kaikki aineet keskenään sauvasekoittimella.



Ota piirakka uunista, anna jäähtyä hetki ja sen jälkeen koristele tomaatin siivuilla ja parsalla.



Ripottele pinnalle suolaa, mustapippuria ja yrttiöljyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti