tiistai 30. lokakuuta 2012

"Aitoja ranuja helpolla" otsikko pisti kokeilemaan

Aiemminkin olemme tehneet ranskalaisia perunoita itse. Nyt pisti silmään uusimmassa Optiossa ollut juttu otsikolla "Aitoja ranuja helpolla" jossa ei tarvitse sählätä öljyn lämpötilan kanssa, eikä kahta keittokertaakaan tarvita. Pitkä kypsymisaika ja keittämisen aloittaminen kylmällä öljyllä tämän metodin salaisuus. Pakkohan sitä oli kokeilla.

Ohje meni näin:

  • Kuori perunat ja leikkaa tikuiksi. Huuhtele ja valuta. 
  • Laita perunat isoon paksupohjaiseen kattilaan ja levittele tasaisesti. Perunoita ei saisi tulla kahta kerrosta enempää päällekkäin. Kaada päälle kasviöljyä niin että perunoiden päälle jää 2-3 cm:n kerros öljyä.

  • Laita kattila liedelle keskilämmölle ja keittele noin 15 minuuttia. Jatka keittämistä vielä 25 minuuttia irrotellen mahdollisesti pohjaan tarttuvat potut. Nosta lopuksi lämpöä, joilloin öljy kuplii voimakkaamin ja keitä vielä vartti. 
  • Nosta perunat pois öljystä, valuta talouspaperin päällä ja mausta suolalla.

Ja lopputulos? Rapeita, oikeaoppisia ranskiksia. Mutta. Tällä metodilla ei suurta joukkoa ruokita jos kattiloita vain yksi käytössä, neljälle riitti just ja just. Aika paljon tarttuivat pohjaan, kannattaa sekoitella. Hyviä olivat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti