sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lindströmin pihveihin loppui oman sadon käyttö tänä vuonna

Kovin on ollut hiljaista Villa Sandissa. Meillä ei todellakaan ole laitettu ruokaa kuin kerran-kaksi koko lokakuussa! Laihdutuskuurilla emme suinkaan ole, ohjelmaa vain on ollut paljon (syntymäpäiväjuhlaa, tohtorin karonkkaa, viikonloppumatkailua jne) ja niin olemme lähinnä syöneet muiden tekemää ruokaa.


Tänään vihdoin omassa keittiössä. Aamulla kurkkasin jääkaappiin ja menyy selvä, oli vielä muutama Villa Sandissa viljelty (kasvatettu?) punajuuri jäjellä. Niinpä tänään tarjolla Lindströmin pihvejä. Seuranaan kotitekoisia ranskalaisia perunoita, mutta niistä lisää toiste.

Pihvien reseptejä löytyy netistä vaikka kuinka ja paljon. Mutta oikeastaan riittää kun tekee normaalin lihapullataikinan johon lisää kapriksia ja raastettua, keitettyä punajuurta (ei siis etikkaan säilöttyä!). Tällä kertaa paistoin pihvit uunissa kun rasvakattila perunoineen porisi liedellä.


Osan pihveistä tein perustaikinalla, kun en ollut varma maistuuko punajuuri kaikille ruokailijoille (maistui). No, nuorempi sukupolvi syö sitten jauhelihapihvejä huomennakin....




Kovin eurooppalainen ateria: suomalaisia punajuuria, ruotsalais-venäläinen resepti ja belgialaisia perunoita joita ranskalaisiksi kutsutaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti