sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Pientä suolaista - taas kerran


Viime aikoina on blogi jäänyt vähälle huomiolle. Syitä on useampia: ruokaa ei ole laitettu kovinkaan paljon, se mitä on tehty on vanhojen teemojen variaatiota ja/tai kuvat ovat joko jääneet ottamatta tai huonoja. 

Tässä muutaman viikon takaa yhden teeman variaatiota, pintxos (tunnisteista tuossa oikealla löydät aiemmat postaukset tämän teeman osalta).


Leivissä kolme eri vaihtoehtoa:
- tuoretta viikunaa, ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa ja ruohosipulia
- manchego juustoa ja viikunahilloa
- punasipulia, sardelleja, kaprista ja ruohosipulia



Tässä kolmannen resepti (ne kaksi ensimmäistä tuskin kaipaavat ohjetta!)

Siivuta puolikas punasipuli erittäin ohuiksi siivuiksi.  Laita kulhoon ja sekoita joukkoon teelusikallisen suolaa. Anna vetäytyä viitisen minuuttia. Huuhtele suola pois sipulista ja kuivaa sipulit talouspaperilla.

Laita patonkisiivulle punasipulia, sardelli, kaprista ja ruohosipulia.

Oikein onnistunut yhdistelmä, kuten ne kaksi muutakin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti