torstai 16. tammikuuta 2020

Tsigareli, korfulainen kasvisruoka/-lisuke

Kuten aiemmin kerroin kävimme Korfulla ja ihastuimme paikalliseen ruokaan. Tämä tsigareli erityisesti jäi mieleemme. Periaate on aina sama, mutta toteutus vaihtelee sen mukaan mitä raaka-aineita sattuu olemaan tarjolla. Löysimme reseptin jota noudatimme aika orjallisesti. Näin teen useasti eka kerran ja sitten jatkokerrroilla improvisoin meidän makuun sopivaksi.Täällä tarkemmat ohjeet englanniksi.


Meidän raaka-aineet yllä olevassa kuvassa.Tuoretta pinaattia, lehtikaalia, purjoa, sipulia, tilliä, minttua, tomaattia ja mausteita: tomaattipureeta, valkosipulia, paprikajauhetta, cayennepippuria, suolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä. Kuvassa on myös punainen chili, jonka loppujen lopuksi jätimme pois.



Aloita pilkkomalla vihreät osat. Pjnaatti ja lehtikaali siis tällä kertaa, mukana voisi olla esim mangoldia, pak choita, vuonankaalia, keväällä voikukan lehtiä jne, mitä nyt sattuu olemaan käytettävissä. Kiehauta nopeasti ja siivilöi vesi pois. Meillä oli paketti pinaattia ja muutama oksa lehtikaalia, se oli vähän turhan vähän.

Suikaloi (yksi) sipuli ja puolikas purjoa. Hienonna valkosipulin kynsi. Kuullota keskilämmöllä. Kun hieman pehmenneet, lisää 1 rkl tomaattipureeta, cayennepippuria ja paprikajauhetta. Sekoittele hetki ja lisää sitten hienonnettua tilliä ja minttua, sekä kaksi kaltattua tomaattia paloiteltuna.

Anna muhia matalalla lämmöllä ilman kantta vartin verran. Nesteen on tarkoitus haihtua, tsigareli on aika kuivaa koostumukseltaan.

Maista ja lisää cayennepippuria, suolaa ja/tai mustapippuria maun mukaan. Loraus oliiviöljyä pinnalle viimeistelee tsigarelin.


Yleensä nämä ovat enemmäkin vihreitä, meillä sitä vihreää oli sen verran vähän että tomaatti ja sipuli näkyvät hyvin. Ensi kerralla enemmän vihreää ja enemmän cayennepippuria. Mutta hyvää oli tämäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti