sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Ahveniin päädyin

Lauantaina C ja B seuranamme illallisella. Kaupasta haettiin ahvenia (kun ei ollut Kalastaja-Eemeli paikalla) ja ne paistettiin voissa, vain suolaa ja vähän pippuria makua korostamassa. Kalojen kanssa tarjolla oli 'salaattikastiketta', viime kesän löytö jota on vaikea kuvailla. Rapupyrstöistä, omenasta, kurkusta tehty raikas salaatti tai paksu kastike jota kesäisempää on vaikea kuvitellakaan. Kuvaa ei tullut otettua tälläkään kertaa. Miten voikin olla niin vaikeata sen muistaminen, pitäis varmaan olla yksi kamera aina hellan vieressä. Alla kuitenkin resepti, jos vaikka Ahkera-Liisa joskus kokeilee kun Kalastaja-Eemeli tuo ahvenia, kuhaa tai siikaa kotiin. Resepti alunperin jostain ruotsalaisesta ruokalehdestä, käännös Majan.

'Salaattikastike' grillatulle/paistetulle valkoiselle kalalle

noin 20 jokiravunpyrstöä
puolikas kurkku
1 hapan omena
suolaa

1 dl ranskankermaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunan mehua
suolaa, valkopippuria
paljon hienoksi hakattua tilliä

Pilko ravunpyröstöt pienemmiksi paloiksi. Poistat kurkusta kuoret ja siemenet ja pilko kurkku kuutioiksi. Sirota vähän suolaa kurkkukuutioiden päälle ja laita siivilään jotta liika neste poistuu. Kuori ja pilko omena. Sekoita pyrstöt, omena- ja kurkkukuutiot.
Sekoita öljy ja mausteet ranskankermaan. Lisää kastike salaatin joukkoon. Tarjoile paistetun kalan lisukkeena. Kalan päälle laitoin vielä paistamisen jälkeen tilliöljyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti