lauantai 6. huhtikuuta 2013

Pancit palabok, filippiiniläinen nuudeliruoka

Pitkästä aikaa on jotain mukavaa blogattavaa. Ruoanlaitto on jäänyt minimiin kaikenmaailman iltaohjelmien ja matkojen vuoksi. Pääsiäisenä toki tuli kokattua, mutta ei oikein mitään uutta ja mainitsimisen arvoista; hirveä, lammasta, kasviksia, kananmunia jne eri muodoissaan. Hyvää toki, vaan ei niissä uutisarvoa tai inspiraation lähdettä oikein ollut.

Nämä kananmunat jäivät syömättä, mutta hyvin toimivat pöydän koristeina
Pääsiäisen vietossa oli mukana myös kaksi filippiiniläistä ja tämän kertainen bloggaus kertoo heidän tekemästään illallisesta. Pancit palabok on ruokalajin nimi ja kyseessä on nuudeliruoka. Ohje Marcelilta joka toimi pääkokkina. Hänen mukaansa tämä on paikallinen 'snack', mutta hyvin täytti vatsat illallisella.


Ruoassa kolme osuutta: keitetyt riisinuudelit, jauhelihakastike ja lisukkeet. Ohje suurinpiirtein näin:

Valmista lisukkeet:
- silputtua kevätsipulia
- katkarapuja
- kanamunan lohkoja
- murskattuja krutonkeja (kotona tehtyjä)
- paahdettua valkosipulia (nam!)
- sitruunan lohkoja

Tee kastike:
- ruskista jauheliha (mielellään possua) ja murusta oikein pieneksi paloiksi
- lisää sisältö Palabok-kastikepussista
- sekoita vettä joukkoon ja anna kiehua

Kastike tehtiin Mama Sita's pussista

Keitä nuudelit.

Jokainen kokoaa oman annoksensa suoraan lautaselle, nuudelit alimmaksi, sitten kastike ja lopulta lisukkeet, mausta sitruunanmehulla.

Tykkäsin, tätä vois tehdä itsekin. Mukavaa vaihtelua kotikokkauksen perusmakuihin. Palabok -kastikejauhetta saa aasialaisiin ruokiin erikoistuneista kaupoista. Itsekin voisi kastikkeen tehdä, mutta ymmärsin niin että raaka-aineet siihen olisivat vielä vaikeammin saatavissa Suomessa.


Tänään taas vuorossa ravintola-illallinen, mutta huomenna aion kokata ihan itse!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti