sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Grillivartaat karitsan ulkofileestä ja marinoituja porkkanoita

Viikko sitten lauantaina pääruokana oli sitten vartaita. Grillattua karitsan ulkofilettä. Vartaat minulle jotenkin vieras tapa laittaa lihaa ja nyt tottumattomuus näkyi; vähän turhan kypsäksi grillasin isompiin lihanpaloihin tottuneena. No, maku kyllä kohdallaan, joten vahinko ei ollut suuri.

Huomaa hyvät varrastikut, näitä käännellessä lihatkin kääntyvät ja grillaantuvat molemmin puolin.
Karitsan ulkofilevartaille resepti löytyi Bon Appetit lehden viime kesän numerosta.

Ensiksi marinadi lihalle:
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 8 valkosipulin kynttä murskattuna
  • 4 tl suolaa
  • 4 tl sokeria
  • 4 tl sinappia
  • 1 rkl hienonnettua tuoretta timjamia
  • 2 tl chilihiutaleita
  • ½ tl mustapippuria
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Yllä oleva alkuperäinen ehdotus, minä jätin sinapin pois.
Sen lisäksi karitsan ulkofileitä 1 per ruokailija. Leikkaa karitsan ulkofileet neljään osaan ja lisää marinadin. Sekoita ja anna marinoitua muutamia tunteja tai seuraavaan päivään. Pujottele grillitikkuihin ja grillaa mieluisaan kypsyysasteeseen.


Lisukkeena marinoituja porkkanoita:
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1/2 tl hienonnettuja korianterin siemeniä (en laittanut, kuin ei ollut kotona)
  • 1/2 tl juustokuminaa
  • 1/2 tl savustettua paprikajauhetta
  • hieman kanelia
  • uusia porkkanoita, 3-4 per nuppi
Tämä tuntuu olevan muotimauste, tosi monessa (grilli)reseptissä mukana. Löytyy meidänkin maustelaatikostamme. On hyvää.
Sekoita marinadin ainekset. Puolita porkkanat pituussuuntaan ja keitä max 4-5 minuuttia (ei liikaa! jätä hieman puruvastusta ja rapeutta) ja jäähdytä kylmässä vedessä. Kuivaa. Lisää porkkanat marinadiin, mausta suolalla ja mustapippurilla ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli.


Kun tarjoilun aika saapuu, laita porkkanat isolle vadille. Pilko päälle paketti fetaa, kourallinen tuoreita mintun lehtiä. Lisää 2 tl sitruunan mehua ja saman verran oliiviöljyä. Suolaa ja mustapippuria, jos tarpeen. Nosta vielä grillatut karitsanvartaat koko komeuden päälle.


Liha, kuten sanottua, hieman liian kypsää minun makuuni, mutta mausteet kohdallaan. Porkkanoista tykkäsin kovasti, kylmä lisuke jonka voi tehdä liki valmiiksi etukäteen = ei huono juttu isoihinkaan 'rilloojuhliin' (isoäitini versio grillijuhlista).

Kun perjantaina tätä lauantain ateriaa suunnittelin ja päätös oli tehty, mietin ääneen että teen jotain uutta suoraan vieraille, eiks pitäsi aina testata ensin oman väen keskuuudessa. Johon Timotej totesi että miksi nyt testaisit kun et koskaan ennenkään.... tottahan tuo, en vain ollut tullut ajatelleeksi. Uusia reseptejä tulee usein kokeiltua juuri silloin kun on isompi joukko kenelle tarjota. Riskillä mennään siis jatkossakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti