sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Blini-ilta tänäkin vuonna

Eilen saimme ruokavieraita ja olin kertonut tarjoavani blinejä. Päivää, paria aiemmin Timotej huomasi että lettupannumme, jolla blinit aina paistan, ei sovellu evakkokeittiön induktioliedelle. Ongelma siis. Tuntui tyhmältä ostaa uusi pannu, koska nykyinen toimii taas hyvin kun palaamme putkirempan jälkeen omaan asuntoon. Pienen paniikin jälkeen asia ratkesi,lainasimme keittiötä muutamaa kerrosta alempana. (Tosi kätevää, paistokäryt jäivät sinne!)


Käyttämäni blinitaikinan resepti löytyy täältä.  Lisukkeina muikunmätiä, smetanaa ja punasipulia, suolakurkkua ja hunajaa, sekä kolme eri tahnaa. Yksi graavisiiasta (tähän tapaan), toinen savustetusta porosta (savustettua poroa, rosépippuria ja ranskankermaa, sen yhdistelmän olen maininnut moneen kertaan blogissa, mitään reseptiä ei tosin ole täällä) ja kolmas kylmäsavustetusta lohesta. Lohen sekoitin raastetulla piparjuurella maustettuun kermaviiliin. Hyvää!



Mukava ilta kaikin tavoin. Kuten yksi ruokailijoista sanoi jälkeen päin tällaiset tilaisuudet 'virkistävät arkea aina tosi pitkään'.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti