tiistai 19. helmikuuta 2013

Nachoja iltapalaksi

Helppojen iltapalojen sarjassa vuorossa nachot. Ei vaadi ihmeitä, työvaiheita vähän ja nekin yksinkertaisia, raaka-aineista oikeastaan vain kaksi on pakollisia, tähän voi käyttää kaiken maailman jämäruoat. Ja maistuukin hyvältä, joten melkein täydellistä?


Uunipellille tortillalastuja, meillä aina vain perussuolattuja, mutta toki vahvemminkin maustettuja voi käyttää. Päälle voi sitten laittaa mitä vain. Tällä kertaa meillä vain salsaa, mutta olisi voinut olla paistettua jauhelihaa (esim pastakastikkeen jämät), papuja (refried beans toimii loistavasti), kinkkusuikaleita, pekonia, kanaa, mustia oliiveja (erinomaisia!) jne. Tortillachipsien lisäksi se toinen pakollinen ainesosa on juustoraaste. Niin, vaan kaipa se salsakin on pakollinen näin tarkemmin ajateltuna.


Uunipelti uuniin pariin sataan asteeseen kunnes juusto sulanut. Sitten kauhotaan nachosekoitusta omalle lautaselle ja täydennetään sopivaksi katsomillaan lisukkeilla. Minulla tässä kotitekoista guacamolea, ranskankermaa ja pikottua purjoa. Raikasta!


Syöminen tapahtuu sormin ja on melko sottaavaa puuhaa kun juusto venyy ja kaikki nachot tarttuvat kiinni toisiinsa ja niinpä sitä guacamolea ja ranskankermaa saa nuolla sormistansa usein ja huolellisesti. Erityisen maukkaalta nämä maistuu jos syödään muualla kuin pöydän ääressä..... saapa sohvakin osansa suttaisista sormenjäljistä.....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti