lauantai 30. elokuuta 2014

Pulled pork buumi jatkuu



Pulled pork, nyhtöpossu, on ollut pitkään suosittua ja Villa Sandissakin on sitä kokattu useampaan kertaan. Olemme aiemmin valmistaneet tätä possua sekä keittämällä että uunissa (kuva alla).

Pala possun niskaa maustettiin ja kiedottiin alumiinifolioon. Kypsyi uunissa jokusen tunnin.
Kummassakaan lopputuloksessa ei ollut valittamista. Mutta tällä kertaa löytyi (toistaiseksi?) paras tapa kypsyttää possu, uunipadassa omassa rasvassaan. Tuli kypsää, vaan ei kuivaa. Eikä tarvinnut minkäänlaista 'huolenpitoa' tai valvontaa sen viiden tunnin aikana kun possun niska oli uunissa.


Nelisen kiloa possun niskaa siivuiksi. Tiiviisti uunipataan, kerrosten väliin suolaa, mustapippuria ja hieman savustettua paprikaa. 150 asteisessa uunissa noin viisi tuntia.


Sen jälkeen liha haarukoiden avulla säikeiksi ja viimeisetkin rasvat pois. Takaisin pataan ja jääkaappiin odottamaan vieraita.


Tarjoiluhetken tullessa sekoitin joukkoon bbq kastiketta ja kuumensin lihan uunissa.


Kymmenen hengelle tarjoiltiin sitten pulled pork 'hampurilaisia' tykötarpeineen, jokainen rakensi oman makunsa mukaan, alla yhden ruokailijan esimerkki.


Tykkäsin, mielestäni helpoin ja paras tapa tehdä nyhtöpossua. Toki 'oikeampi' olisi tehdä se amerikkalaiseen tyyliin grillissä, mutta mukavuuden halu voittaa mennen tullen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti