torstai 20. elokuuta 2020

Rosmariinimarinoitu possunfilee


Tätä rosmariinimarinoitua possunfileetä on meillä tarjottu viimeisen 25 vuoden aikana aika monta kertaa, useimmiten vappulounaalla. Isojen juhlien ruoka, alkuperäisessä reseptissä lukee että on 30 hengelle, toki osana noutopöytää. En ole koskaan tehty niin isoa annosta, aina modifioinut pienemmäksi.  Kuvassa yllä miltä se näytti 20 ruokailijalle nyt heinäkuussa, paljon muutakin oli pöydässä ja tätä jäi reippaasti yli. Yläkuvassa on kaksi possun sisäfileetä, eli noin kilon verran lihaa.

Alkuperäinen resepti 90-luvulta jostain ruotsalaisesta ruokalehdestä, arvaisin että Allt om mat, mutta en ole varma. Löytyy meidän leikekirjastamme. Alla sanatarkka ohje, josta siis riittää 30 hengelle. Huomioi että tämä aloitetaan jo juhlaa edeltävänä päivänä. 

  • kolme kiloa possun sisäfileetä
  •  6 rkl voita paistamiseen
Marinadi nr 1:
  • 2 l vettä
  • 150 g suolaa
  • 10 oksaa rosmariinia tai 3 rkl kuivattua
  • 6 siivutettua valkosipulinkynttä
  • 2 tl karkeasti jauhettua valkopippuria
Marinadi nr 2:
  • 3 sitruunan suikaloitu kuori (vain keltainen osa)
  • 4 dl oliiviöljyä
  •  4 rkl hienonnettua tuoretta rosmariinia tai 2 rkl kuivatttua
  • 1 iso valkosipulinkynsi
  • 1 tl karkeasti jauhettua valkopippuria
Tee näin: 
  1. Laita uuni kuumenemaan 125 C
  2. Poista fileistä kalvot ja rasva. Ruskista kuumassa voissa paistinpannulla. Nosta uunivuokaan ja kypsennä uunissa kunnes sisälämpötila on 65-70 C, noin 30-40 minuuttia. (En paistaisi yli 65 C)
  3. Tee sillä aikaa marinadi nr 1. Kiehauta vesi, suola, rosmariini, valkosipuli ja pippuri. Anna jäähtyä.
  4. Laita fileet marinadiin ja pidä viileässä (jääkaapissa) 12 tuntia.  Ota sen jälkeen fileet leikkulaudalle ja kaada marinadi pois.
  5. Leikkaa sitruunankuori ohuiksi suikaleiksi. Laita ne kiehuvaan veteen 30 sekunniksi. Siivilöi.
  6. Sekoita sitruunankuorisuikaleet ja muut marinadin 2 ainekset keskenään.
  7. Siivuta liha ohuiksi siivuiksi ja kaada marinadi nr 2 niiden päälle muutama tunti ennen tarjoilua.
On vahvan makuista, hyvinkin suolaista ja rosmariini sekä sitruuna maistuvat selvästi. Noutopöydän osana tätä ei tarvita montaa sivuua per nuppi. Sopii vahvan makunsa vuoksi eriomaisesti vappulounaalle ja muihin sillis-tyyppisiin tilaisuuksiin. Ja on siis hyvää!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti