keskiviikko 12. elokuuta 2020

Spagettikurpitsa kanttarellin ja pinaatin kera

 

Meillä kasvaa tällaisia kasvimaalla, spagettikurpitsaa. Vaikuttaa satoisalta kasvilta.  Olemme pari kertaa tehneet tällaisesta kurpitsasta ruokaa, täällä ja täällä

Nyt siis vuorossa itsekasvatettu spagettikurpitsa. Suurin ero huomattiin heti alkuun. Aiemmat, kaupasta ostetut, ovat olleet varsin kovia ja melkein mahdottomia halkaista. No, tällä kertaa olimme varautuneet että voimaa tarvitaan mutta, mutta, tämä tuore yksilöhän halkesi aivan helposti 😄

Aloita siis halkaisemalla kurpitsa ja poista siemenet (ne voit toki pestä ja kuivata myöhempää käyttöä varten). Kuumenna uuni 175 asteeseen. Mausta kurpitsan puolikkaat sisäpinnalta suolalla ja mustapippurilla. Laita ne leikkuupinta alaspäin uunipellille/-vuokaan ja laita hieman vettä pohjalle. Paista kunnes pehmenevät, n 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja koverra sen jälkeen kurpitsan 'liha' irti haarukalla raapien. Kurpitsan nimi tulee tässä vaiheessa selväksi, se irtoaa vähän spagetin tapaisina säikeinä. Säästä kuorenpuolikkaat!





Sillä aikaa kun kurpitsa on uunissa tai jäähtymässä, tee täyte. Minä tein näin:
  1. paistoin kuivalla paistinpannulla pari kourallista kanttarellejä, pienennettyjä
  2. lisäsin nokareen voita ja valkosipulia, kaksi kynttä hienonnettuna
  3. kuullotin hetken
  4. seuraavaksi joukkoon pussillinen babypinaattia
  5. kun pinaatit 'kutistuneet', lisäsin joukkoon 2 rkl philadephiajuustoa, desin raastettua parmesaania ja desin kermaa
  6. maustoin mustapippurilla, suolaa ei mielestäni tarvinnut




Sekoita kurpitsasäikeet ja kastike. Täytä kurpitsanpuolikkaat ja raasta/revi päälle pallo mozzarellaa ja vähän parmesaaniakin. 


Paista 175 asteessa parikymmentä minuuttia. 



Ei mitenkään kaunis tai värikäs annos, mutta maistuva. Kurpitsansäikeet olisi voinut ensin siivilöidä ennen kastikkeeseen lisäämistä, niin olisi vähän paksumpaa mössöä lautasella kuin mitä meillä. Kokeilenpa niin ensi kerralla. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti