lauantai 31. heinäkuuta 2010

Nostalgiaa, picnic ja vauhdin huumaa Jyväskylässä

Maja kävi 70-luvulla kolme kertaa Jyväskylän suurajoissa. Tänä vuonna oli nostalgian aika ja Timotejn ensimmäinen rallikokemus kun Majan serkku perheineen kutsui kylään Jyväskylään. Olipa mukava torstai-lauantai! Kokemus oli ehdottamasti hieno ja ajomatkan väärtti, vaikkei vanha harrastus uudestaan herää henkiin tämän perusteella.


Neste Oil rallina 60-vuotisjuhliaan viettävä ralli nykyisin tunnetaan, mutta minulle aina Jyväskylän Suurajot...

Juhlavuoden kunniaksi paikalla oli paljon myös vanhoja ralliautoja jotka ajoivat muutaman erikoiskokeen, ja sen lisäksi oli näyttely 60 vuoden tapahtumista.

Leo Kinnusen vanha Saab 96


Me kävimme varikkoalueella parikin kertaa, sekä torstai että perjantai-iltana. Näimme muutama huippukuskin (Loeb, Ogier, Sohlberg, Latvala), paljon mekaanikkoja ja vielä enemmän yleisöä.



Johtokolmikko perjantain jälkeen Latvala (keskellä), Sohlberg, Ogier

Matkan kohokohta oli Lankamaan erikoiskoe. Mentiin hyvissä ajoin jotta saatiin vielä kävellä tietä pitkin. Sopiva picnic paikka löytyi ja ruokaa/juomaa nautittiin ennen kuin pöly alkoi. Lankamaan latomutkaan jäi kolme autoa ja loppujen lopuksi paikalle tuli valitettavasti Medi-Heli ja hälytysajoneuvoja, niin ollen pikataival keskeytettiin. Onneksi ei kukaan loukkaantunut pahemmin.

Sebastian Loeb Lankamaan erikoiskokeella

Tätä kirjoitettaessa jo Villa Sandissa ja juuri NYT tuli Jari-Matti Latvala voittajana maaliin. Onnea! Kiitokset Jyväskylään vieraanvaraisuudesta ja hyvästä seurasta. Sen verran hyvin meistä pidettiin huolta että saatamme tulla ensi vuonna uudestaan, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti