perjantai 30. toukokuuta 2014

Wienerschnitzel


Eipä kovin keväinen ruoka, mutta wienerschnitzel tuli tehtyä pari kertaa loppukeväästä. Tavoitteena tehdä mahdollisimman 'aito'. Kaikenlaisissa kuppiloissa tätä tarjotaan, mutta eipä tulisi mieleenikään tilata. Yleensä kovin rasvaisia ja pehmeitä, eikä ikinä tiedä mitä leivityksen alta löytyy. Joten pitipä tehdä itse. Vasikanlihaa, ja nuijin itse jotta ei jäänyt lihanrasvareunoja leivityksen alle.

Tykötarpeet valmiina, sitruunaviipaleen päällä sardellia ja kaprista

Lihanuijalla siis aloitin, leikkeiden on oltava ohuita. Yhdelle lautaselle vehnäjauhoa, toiselle kananmunia vatkattuna  (ei riitä että sekoittaa keltuaiset rikki, pitää vatkata kunnolla sekaisin) ja kolmannelle suolalla ja mustapippurilla maustettua korppujauhoa.


Kasta leike kerrallaan jauhossa, kanamunissa ja viimeksi korppujauhossa. (Korppujauhoa ei tarvita paljon, ravistele irtonaiset pois ennen paistinpannulle laittoa.) Leikkeet paistetaan n keskilämmöllä runsaassa voissa yksi kerrallaan. (Ovat niin isoja että yksi täyttääkin koko paistinpannun.) Käännä vain kerran paiston aikana. Leivityksen on tarkoitus olla rapeahkoa, kuivaa ja lohkeilevaa.

Laita valmis leike lämpimään uuniin (100-150 astetta) leivinpaperilla päällystetylle uunipellille odottamaan kavereitaan.

Tarjoile perunamuusin tai keitettyjen perunoiden (aidompaa, vaan ei minun makuuni) kanssa.


Onnistuivat hyvin kummallakin kerralla. Salaisuudet hyvään lopputulokseen: 1) hyvän laatuinen vasikanliha, 2) kunnolla vatkatut kanamunat, 3) ei liikaa korppujauhoja, 4) runsaassa voissa paistaminen, 5) käännä vain kerrran paiston aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti