tiistai 31. maaliskuuta 2015

Täydellinen (?) hummus, aloittaen kuivista kikherneistä

Hummus kuuluu suosikkeihini. Toistaiseksi olen käyttänyt tätä reseptiä (oli blogissa puolisen toista vuotta sitten). Olen tykännyt, maku oikea ja helppo tehdä. Tuo kikherneiden kuorinta on vaivan arvoista. Samaan aikaan olen ajatellut että pitäisi vertailun vuoksi tehdä joskus alusta asti, kuivista kikherneistä. Niinpä nyt pääsiäislomalla Rukalla päätin kokeilla.


Vois tietenkin ihmetellä olenko ihan järjissäni kun hiihtolomalle matkatessani pakkasin laukkuuni kuivattuja kikherneitä, tahinia, juustokuminaa ja ruokasoodaa Helsingistä asti. No, ei vastata kysymykseen, mutta halusin kuitenkin varmistaa että hummuskokeilu ei jää raaka-aineista kiinni. Tosin en ajatellut että mökissä ei ehkä ole monitoimikonetta.... eikä ollutkaan. Nyt on sitten todennettu että sauvasekoitin toimii ihan yhtä hyvin (tai jopa paremiin? ainakin vähemmän tiskiä) tähän tarkoitukseen.

Lähtökohtana oli tämä artikkeli, jonka satuin löytämään. Täydellistä, joku muu on valmiiksi tutkinut ja kokeillut miten syntyy täydellinen hummus. En toista reseptiä tähän, katsokaa linkin takaa. Tästä kuvakavalkadi tekemisestäni:






Verdict? Selvästi sileämpi hummus kuin mitä koskaan olen saanut aikaiseksi purkkikikherneistä. Tosin jäin miettimään että ehkä ero tulee tuosta 'ensin muut, sitten kikherneet' soseutuksesta. Kokeilen kun seuraavan kerran teen purkkitavarasta.

Jatkossakin perjantai-illan ex tempore herkku syntyy kikhernesäilykkeestä, mutta kun on aikaa liotella ja keitellä, niin teen tämän ohjeen mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti