tiistai 25. syyskuuta 2018

Kana- ja sienipata

Tällainen tuli tehtyä eräänä viikonloppuna Villa Sandissa. Logistisesti erinomainen resepti, asiat tehdään osissa ja sitten lopuksi kaikki yhdistetään, joten jos ajoitus on ruoanlaitossasi yleensä ongelma, tässä resepti jossa sitä ei ole. Ei pahemmin myöskään tiskiä: samaa paistinpannua käytin joka vaiheessa.

Ainekset:
  • perunoita, ruokaöljyä ja voita
  • paketti pekonia
  • 1-2 sipulia
  • suppilovahveroita tai kantarelleja
  • kanafondia, vettä
  • kermaa
  • mustapippuria
  • dijonsinappia
  • tuoretta persiljaa
  • tuoretta timjamia
  • maizenaa, tilkka vettä
  • ½ sitruunan mehu ja kuori
  • kanafileitä

Aloita perunoista: siivuta ja raakapaista paistinpannulla öljyn ja voin sekoituksessa kunnes lähes kypsiä. Nosta pois pannulta ja jätä odottamaan.


Paista kananfileet samalla pannulla, lisää rasvaa jos on tarpeen. Kun kypsiä, nosta pois pannulta ja jätä odottamaan.


Tee kastike: leikkaa pekoni pieniksi paloiksi ja paista pannulla kunnes ovat saaneet hieman väriä. Lisää hienonnettu sipuli ja paloitelut sienet, paista kuumalla pannulla kunnes sienistä irronnut neste kuivunut ja kaikki on rapeaa. Lisää kanafondia ja vettä, anna kiehua muutama minuutti. Lisää purkillinen kermaa, mustapippuria, 1-2 rkl sinappia, hienonnettua persijaa, pari timjamin oksaa sekä sitruunan mehu ja  raastettu kuori. Suurusta kastike maizenalla: sekoita 2 rkl maizenaa tilkkaan vettä ja lisää vähitellen kastikkeeseen sekoittaen kunnes sopivan sakeaa.


Lisää perunat ja paloiteltu kana kastikkeeseen ja koristele timjamilla.


Syö. Tiskaa paistinpannu. Laita lautaset ja aterimet tiskikoneeseen. Valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti