keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Janssonin kiusaus aloitti perunasadon hyödyntämisen

Timotejn perunasato oli vallan onnistunut, ja porkkanoitakin tuli. Tosin nuo porkkanat ovat jonkun asteisia mutaatioita, ei ole ihan standardimallisia. Nyt on sitten haaste saada nämä raaka-aineet käytettyä, joten peruna- ja/tai porkkanareseptit tervetulleita!


Janssonin kiusausta meillä tehdään silloin kun jääkaappi on tyhjä eikä jakseta lähteä lähikorttelin kauppaa kauemmaksi. Nimittäin huonoimmissakin valikoimissa on yleensä tarjolla perunaa, sipulia, kermaa ja anjovista, ja muutahan tähän ei tarvita. Ja tällä kertaa ei edes niitä perunoita...ja sipuliakin löytyi. Joten kaksi tavaraa ostoskoriin ja takaisin kotiin ruoanlaittoon.
Timotejn kuorimat ja pilkkomat oman maan perunat (n 6 kpl), purkillinen anjovisfileitä ja yksi sipuli silputtuna voideltuun uunivuokaan. 2 dl kermaa, johon lisäsin 1-2 tl anjovislientä, mukaan vuokaan.  Uuniin ja
 n 45 minuuttia myöhemmin on ruoka valmis.

Tarjoiltiin Ahkera-Liisan suolakurkkujen kera. Yksinkertaista, mutta kelpaa hyvin kerran-kaksi vuodessa. Tää kyllä melkein pakottaa juomaan lasillisen olutta ruokajuomana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti