sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Syksyllä kuuluu tehdä omenapiirakkaa

Niin, syksyyn kuuluu omenapiirakka, osaa sitten leipoa tai ei! Joten minäpä löysin jostain muistini kätköistä leivontataidottomalle (-haluttomalle?) sopivan piirakan.


Pohjana tortilla (kuinkas muuten...). Siihen päälle 1 dl kevytranskankermaa johon sekoitettu 1 tl vaniljasokeria (huom! tämä määrä riitti kahteen tortillaan). Seuraavaksi siivutetut omenat ja hieman kanelia. Muistaakseni alunperin reseptissä oli myös pähkinärouhetta mutta meillä se jätettin mahdollisen allergian vuoksi pois.


Oli 200 asteisessa uunissa. En tietenkään katsonut kelloa, mutta oliskohan ollut 15-20 min kun omenat näyttivät pehmenneiltä ja kevyesti ruskettuneilta. Uunista ottamisen jälkeen lisäsin juoksevaa hunajaa piirakan päälle.

Ja lautasella siihen lisättiin vielä vaniljajäätelöä. Ei hassumpaa, mutta ei kyllä 'aidolle' piirakalle vedä vertoja. Jotain jäin kaipaamaan, pitää miettiä ensi kerraksi miten lisätä makua. Ehkä ne pähkinät.

Syksy se on sitten tullut ja Villa Sandi siirtyy enenevässä määrin kaupunkikeittiöön. Grilli sai hupun päälleen ja




ulkoruokintaan tarkoitettu pöytä ja tuolit jossain tuolla vajan perukoilla. Timotej nsoti loput perunat ja porkkanat tänään, mutta siitä toiste lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti