keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Saksanhirven kyljyksiä, maa-artisokkaa ja muuta syksyistä



Syksyhän tästä annoksesta tulee ilman muuta mieleen. Maa-artisokkaa, punajuurta, etikkakurkkuja, puolukkaa, ’riistaa’ (Stockan herkusta….).


Kyljykset (saksanhirveä, kronhjort) nostin huoneenlämpöön parisen tunnin ennen paistamista ja maustoin ne Holy Smoke maustesekoituksella. Paistoin sitten paistinpannulla molemmin puolin ja hauduttelin kannen alla mediumeiksi. Lepäsivät vielä hetken alumiinifoliossa ennen tarjoilua.

Lisukkeena oli paahdettua maa-artisokkaa ja punajuurta. Isohkoja palasia, oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria. Punajuurten päälle laitoin myös hunajaa ja tuoretta rosmariinia. Olivat uunissa ehkä 40 minuuttia.



Kastikkeen tein Puljongin Villi poro- liemeen. Liemi kattilaan ja joukkoon pari rosmariinin oksaa sekä kourallinen puolukoita. Keittelin kasaan kunnes n puolet jäljellä (loppua kohden lisäsin tilkan punaviiniä), siivilöin  ja suurustin kevyesti maissijauholla.


Lautasella myös Ahkera-Liisan kurkkuja ja omin kätösin poimittuja (siis ei tietenkään minun, vaan vieraana olleen ystävän ja Timotejn), sokeroituja puolukoita.

Joskus mä vielä panostan tuohon esillepanoon, ehkä vaikka sitten eläkkeellä, kukaties, mahdollisesti tai sitten ei
Paahdettu maa-artisokka on aivan uskomattoman hyvää. Seuraavaksi taitaa olla vuorossa maa-artisokkakeitto, jospa ensi viikonloppuna saisin aikaiseksi.



1 kommentti:

  1. Maa-artisokka todella on ihan syntisen hyvää, mutta miksi se on niin tuskallisen työläs kuoria. Jos tiedät jonkun niksin sen kuorimiseksi, niin kuulen sen mieluusti. Vieläkin muistelen viime joulua kun kuorin niitä kilon verran keittoa varten, ei paljon hymyilyttänyt...

    VastaaPoista