maanantai 5. elokuuta 2013

Tortillarullia kahdella eri täytteellä

Alkupalaksi ennen edellisen postauksen kalapurilaisia oli tortillarullia kahdella eri täytteellä. Idea tuli hieman saman tapaisesta suupalasta jota oli tarjolla tässä yhtenä iltana ystävien luona alkumaljan seuraksi (kiitos vielä upeasta rapuillasta!). Mä tein tällä kertaa kahta eri täytettä, toisessa kylmäsavustettua lohta ja toinen oli vuohenjuustopohjainen.


Täytteet
Kylmäsavulohi: Sekoita kulhossa seuraavat aineet:
  • n 100 gr hienonnettua kylmäsavustettua lohta
  • 50 gr ruohosipulituorejuustoa
  • 1 rkl kermaviiliä
  • hiennonnettua sipulin vartta
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • iso kasa tillisilppua
Vuohenjuustoisen täytteen teet sekoittamalla:
  • n 75 gr pehmeää vuohenjuustoa
  • 1 murskattu valkosipulin kynsi
  • pari rkl hienoksi pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja
  • 1 rkl öljyä tomattipurkista
  • 1 rkl hienoksi pilkottuja kalamata oliiveja
  • 2 rkl silputtua tuoretta basilikaa

Levitä 2-3 rkl  täytettä noin puolelle tortillalle (Voit myös käyttää esim rieskaa tortillojen sijaan. Mä tykkään käyttää tortilloja, koska paloista tulee pieniä ja niin ollen niitä voi syödä monta... ) ja rullaa koko tortilla tiukaksi paketiksi. Yllä olevalla täytteiden määrällä tuli 3 rullaa kumpaakin. Kiedo rullat muovikelmuun ja laita jääkaappiin maustumaan ja pehmentymään muutamaksi tunniksi, tai jopa yön yli. 


Leikkaa annospaloiksi ja koristele tillillä (lohipalat) ja basilikalla (vuohenjuustopalat).


Tällaiset reseptit ovat kivoja tarjottavia vieraille, kun kaiken voi tehdä tunteja etukäteen ja silti maistuu raikkaalta ja tuoreelta.


4 kommenttia:

  1. Jos on oliivirajoitteinen, niin suosittelisitko korvamaan ne jollain muulla vai jättämään kokonaan pois vuohenjuustotäytteestä?

    VastaaPoista
  2. Hyvin voi jättää poiskin, uskon että muut ainesosat tuovat tarpeeksi makua.

    VastaaPoista
  3. Tein näitä näitä vuohenjuustotäytteisiä meille rippijuhliin, oliviien kera kylläkin. Mutta maku on niin vahva muissakin aineissa, että tuskin haittaa oliivien pois jättäminen. Ihan mielettömän hyviä olivat. Suosittelen!

    VastaaPoista
  4. Upea juhlapäytä teillä olikin, nälkä tuli pelkästään valokuvaa katsoessa!

    VastaaPoista