keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Pikaruokaa parhaimmillaan - kalakeittoa ja parmesaani-'aiolia'


Meillä tehdään kalakeittoa aika usein, täällä blogissakin niitä 'reseptejä' on esiintynyt useampia. Helppoa, nopeaa, muunneltavaa ja jopa hyvää sekä terveellistä. Mitä muuta voisi toivoa. Yhteisiä nimittäjiä meidän kalakeitoissa on kaksi, yleensä niissä ei ole perunaa ja maitoon niitä ei keitetä koskaan. Kirkas liemi pitää olla.

Tällä kertaa kattilaan päätyi jääkaapista löytyneitä vihannesten jämiä; varsiselleriä, porkkanaa, chiliä, lanttua, vihreitä papuja, purjoa, oliskohan ollut jotain muutakin, tiedä häntä. Kuullotin noita kaikkia hetken olliviöljyssä, lisäsin lorauksen valkoviiniä ja annoin keihua hiljalleen kunnes viini liki kokonaan haihtunut. Sitten puoli litraa Puljongin kalalientä, Santa Marian Fish and Seafood maustetta ja purkillinen Mutin kirsikkatomaatteja. Kiehuttelin hiljalleen. Lisäsin kalat, lohta ja siikaa tällä kertaa. Kun kalat kypsiä (mikä tapahtuu liki silmän räpäyksessä), kaadoin joukkoon kourallisen katkarapuja ja hienonnettua tilliä. Valmista.


Syy postaukseen on kuitenkin parmesaanilla ja valkosipulilla maustettu smetana, se kuuluisa piste iin päällä tässä sopassa. Sekoitin n puoli purkkia smetanaa, yhden murskatun valkosipulikynnen ja 1-2 tl raastettua parmesaania. Aivan loistava yhdistelmä joka syntyi puolivahingossa kun jääkaapista löytyi smetanapurkki ja parmesaania ja päätin kokeilla mitä siitä syntyy. Kyllä oli hyvää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti