lauantai 1. maaliskuuta 2014

Hirven ulkofilee uunissa sekä kelta- ja raitajuurta



Pakastimessa oli tällainen. Hieman iso meille kahdelle... joten on odotettu sopivaa tilaisuutta tehdä tästä ateria isommalle porukalle. Viime sunnuntaina oli 11 ruokailijaa pöydän ympärillä, niinpä menyy rakentui tämän ison fileen ympärille.


Tein kuivan mausteseoksen marinaadin sijasta. Murskattua valkosipulia, suolaa, mustapippuria, tuoretta rosmariinia ja muutama murskattu katajanmarja. (Filee oli pakko katkaista, ei olisi muuten mahtunut paistinpannulle ruskistumaan.) Mausteseos oli lihan pinnassa muutaman tunnin, poistin sen sitten ennen ruskistamista. Ruskistamisen jälkeen laitoin lihan uunivuokaan ja päälle kunnon siivut silavaa. Uunissa, 175 astetta, liha oli kunnes sisälämpötila oli 56 astetta. Oliskohan vienyt reilut puoli tuntia. Toiset puoli tuntia ja ylikin liha vetäytyi foliossa. Lopputuloksena on paras koskaan tekemäni hirvi, aivan loistavan mureaa ja maukasta.


Alkuruoaksi oli muikunmätiä ja siikasalaattia blinien kera. Pääruokahirvi sai lisukkeekseen paria eri salaattia, suolakurkkua, punaviinikastiketta ja uunissa paahdettuja kelta-sekä raitajuuria, maa-artisokkaa ja omenaa  sipuli-piparjuuri-kastikkeessa.


Raita- ja keltajuuret, maa-artisokat ja omenat kuorin ja paloittelin. Joukkoon suolaa ja oliiviöljyä, uuniin (200 astetta) kypsymään. Sillä aikaa kun juurekset olivat uunissa, hirvi vetäytyi folion sisällä.


Juuresten uunissa ollessa tee kastike: hienonnettua salottisipulia (sitä saa olla paaaaljon, meillä taisi olla neljä banaanisalottia), raastettua piparjuurta, oliiviöljyä ja valkoviinietikkaa. Sekoita kuumat juurekset kastikkeeseen, aseta tarjoiluvadille ja koristele vesikrassilla.


Tähän kuvaan ei näköjään sattunut kuin yksi raitajuuren pala, harmi, ovat kauniita kuin polkagris-karkit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti