keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Argentiinalainen naudan ulkofilee grillissä


Useampikin ystävä on kehunut Lidlin valikoimia. Meillä ei vain ole tullut Lidlissä käytyä (paitsi saksalaista valkoista parsaa hakemassa). Mutta jokunen viikko sitten Villa Sandissa ollessamme päätimme poiketa Hangon Lidliin. Sieltä tarttui mukaan jotain varsin ihmeellistä, meille siis. Argentiinalaisen pihvikarjan ulkofilee rasvareunalla.


Kun en ollut varma saisinko sitä syötyä, niin varustauduin myös kesäkurpitsalla, rosmariinilla maustetuilla tomaateilla ja valkosipulilla. Kaikki L-kaupasta. Paitsi rosmariini, sitä kasvattelen Villa Sandin ikkunalaudalla.


Leikkasin lihan rasvakerrokseen ristikkäisviiltoja (näkyvät hyvin pari kuvaa alempana) ja hankasin pintaan suolaa, mustapippuria ja kuivattuja yrttejä. Paistimittarin työnsin mukaan ja hälytyksen 54 asteeseen.



Hiilloksen päällä syntyi hyvän näköinen liha-annos:


Kaksi siivua lihaa söin, eikä Timotejkaan paljoa enempää. Ihan ok, mutta totesimme kuitenkin ettei ihan meidän juttu. Aidoille lihansyöjille uskallan kyllä suositella, tämä maistui lihalta ja oli oikealla tavalla mureata (niin että purutuntumaakin oli).


Kokonainen grillattu valkosipuli on kyllä loistavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti