sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Parmesaanisipsit ja maa-artisokkakeitto


Parmesaanisipsit päivän resepti, mutta mutkan kautta asiaan:



Timotejn maa-artisokkasato on nyt nostettu ja syöty. Kerralla meni kaikki kahteen pekkaan, koko sato tuossa ämpärissä Niistä teimme maa-artisokkakeittoa, tällä reseptillä. Hyvää tälläkin kertaa, vaikka pähkinät jätin pois.

Olin ajatellut jonkunlaista leipää lisäksi, mutta ei oikein ollut mitään sopivia raaka-aineita kotona. Paitsi että oli paljon parmesaania jääkaapissa. Niinpä tein sitten parmesaanisipsejä.




Raastoin karkeasti vajaa 100 grammaa parmesaania. Tein siitä lattuskaisia kasoja uunipellille, viisi kappaletta. Ripottelin päälle timjamia ja mustapippuria. Tein aika isoja sipsejä, ajattelin että sopivat keiton kanssa. Jos teet tätä esimerkiksi samppanjan seuraksi sipsien tavoin syötäväksi, tee pienempiä.


Paista uunissa kunnes sopivasti ruskistuneet. Minulla oli kiertoilmauuni 200 asteessa ja olivat 5 minuuttia. Anna jäähtyä.


Nauti keiton tai salaatin kanssa leivän sijasta, sopivat myös alkudrinkin seuraksi. Varaa lautasliinoja, ovat meinaan aika rasvaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti