tiistai 9. elokuuta 2016

Uunissa 'friteeratut' kesäkurpitsalohkot


Loma loppui ja Timotejn kesäkurpitsasato alkoi. Niinpä sunnuntain iltapala tehtiin ensimmäisestä itse kasvatetusta kesäkurpitsasta (kukkia jo friteerasimme). Komea yksilö ja lisää on tulossa. Tuhti lounas oli jo syöty joten varsinaisesti ruokaa ei ollut tarkoitus laittaa. Jotain piti kuitenkin keksiä, sillä muuten tämä olisi kasvanut aivan ylimittoihin (tai homehtunut) ennen ensi viikonloppua.

Ajattelin että tämä avokadoresepti voisi sopia kesäkurpitsallekin. Pankoa ei valitettavasti ollut, niinpä jouduin hieman muuttamaan tekotapaa.

Microplanen raastimella saa loistaavaa kevyttä parmesaania, kuin pakkaslunta
Sekoitin hienoksi raastettua parmesaania, korppujauhoja, mustapippuria ja suolaa. Määrät yläkuvan mukaiset. Pilkoin kesäkurpitsan lohkoiksi (leikkasin pehmeimmän keskiosan pois).


Kastelin lohkot kevyesti vatkatussa kanamunassa ja sen jälkeen juusto-korppujauhosekoituksessa. Nostin uuniritilän päälle ja ritilän alle vielä vuorattu uunipelti ettei uuni sotkeudu kun jauhosta kuitenkin osa varisee.


Olivat 200 asteissa uunissa kunnes rapeita ja ruskistuneet kevyesti.Tarjoilussa mukana kaksi vaihtoehtoa. Kokeilimme sekä pelkän sitruunmehun kanssa, että myös dipattuna. Molemmat hyviä. Näiden, kuten niiden avokadoversioidenkin syömistä oli vaikea lopettaa. Nam.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti