keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Greippi-ruusukaalilisuke


Tähän aikaan vuodesta on ruusukaalit taas lautasillamme. Vaihtelu tunnetusti virkistää, joten aina pitää hakea uusia tapoja käyttää tätä suosikkia. Tällä kertaa vuorossa uunissa paahdetut ruusukaalit (siinä ei mitään uutta) greipin kera. Ohjeen pohjana on Ottolenghin resepti jota muokkasin. Minun reseptini on kahdelle.


Aloita keittämällä sokeriliemi:
  • 50 gr sokeria
  • 1 kanelitanko
  • 2 tähtianista
  • 50 ml vettä

Sekoita ainekset kattilassa ja kuuumenna kevyesti kiehuvaksi ja sekoittele minuutin verran että sokeri liukenee. Ota pois liedeltä, lisää 0,5 rkl sitruunanmehua ja jätä jäähtymään.


Kuori yksi verigreippi, poista kalvot ja leikkaa suupaloiksi. Kaada jäähtynyt sokeriliemi greppipalojen päälle ja anna maustua ainakin tunnin verran.


Puolita paketillinen ruusukaaleja (n 300 gr) ja lohko pari-kolme salottisipulia Sekoita ja lisää joukkoon 2 rkl oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Laita uunivuokaan ja paahda 220 asteessa 15-20 minuuttia.

Poista kanelitanko ja tähtianikset greipistä. Valuta pois myös sokeriliemi, mutta säästä se.


Sekoita uunivihannekset ja greippi. Käytä sokerilientä vielä "salaatin"kastikkeena (vajaa 1 rkl riittää) sekä pirskottele sitruunanmehua ja oliiviöljyä päälle. Tarkista vielä haluatko lisätä suolaa ja/tai mustapipuria. (Loput sokeriliemestä voit kuulemma käyttää vaikka hedelmäsalaattiin.)


Meillä lautasella oli myös raakamakkaraa lampaasta ja sinappirelish, sen tein sekoittamalla amerikkalaista kurkkusalaattia, ranskankermaa ja Dijonsinappia. Nuo greipin sokeriliemessä olevat kaneli ja tähtianis toivat tähän hennon jouluisen vivahteen, vaan ei liian vahvasti. Tykkäsin, hyvä yhdistelmä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti