sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Poketyyppinen riisi-lohi-kulho



Kaikki ruokatrendejä seuraavat tietävät poken, hawaijilainen kulhoruoka, joka on ollut viime vuoden erittäin suosittu, kts vaikka täältä mistä kysymys jos ei ole ennestään tuttu.  Tämä ateria on saanut siitä vaikutteita, mutta on erilainen kahdelta osin: eri kasvikset ja lohi on paistettu. Tämän idea tuli Martha Stewartilta.


Tarvitset neljälle (me teimme puolikkaan annoksen meille kahdelle):

  • 4 appelsiinia
  • pala tuoretta inkivääriä
  • 1 laakerinlehti
  • 1 tl korianterin siemeniä
  • 1 tl riisiviinietikkaa
  • 1 tl soijakastiketta
  • 1 tl hunajaa
  • 1 tl sesamöljyä
  • lohta
  • riisiä
  • sokeriherneitä
  • tuoretta minttua
  • sesamin siemeniä

Tee näin:
Kuori kaksi appelsiinia ja erottele hedelmälihat kalvoista. Paloittele suupaloiksi. Ota talteen pilkotessa irronnut hedelmämehu ja sen lisäksi purista kahden muun appelsiinin mehut, Kaikkiaan mehua tulee parin desin verran.

Laita mehu kattilaan ja lisää kuorittu, siivutettu inkivääri, laakerinlehti ja murskatut korianterin siemenet. Keittele 5-6 minuuttia, kunnes noin 2/3 jäljellä. Jäähdytä. Siivilöi ja sekoita joukkoon viinietikka, soija, hunaja ja sesamöljy.

Käytä noin 3 rkl nesteestä lohen marinoimiseen. Anna maustua jääkaapissa 2-3 tuntia. Kuivaa kala, leikkaa palasiksi, kierittele sesamin siemenissä ja paista nopeasti kuumalla pannulla (saa jäädä raaaksi sisältä).


Tee kulhot. Laita syvän lautasen pohjalle keitettyä riisiä, päälle lohta, appelsiinin paloja, herneitä (herneet kiehautimme minuutin verran) ja tuoretta minttua. Loput nesteestä (siis se osa jota ei käytetty marinaadina) toimii kastikkeena.


Raikasta, aasialaista, helppotekoista ja tätä voi varioida loputtomiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti