sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Poroa ja juuriselleriä


Erinomaisen hyvää poron ulkofilettä tuli tehtyä jokun aika sitten. Yhden ruokalijan mukaan parasta poroa mitä hän ikinä on maistanut. Myönnän itsekin että tuli aivan uskomattoman hyvää! Lisukkeen piti olla pääosassa, mutta sitä reseptiä pitää vielä hioa hieman.

Ajateltu pääsosan esittäjä ei yltänyt parhainpaansa. Uusi yritys toiste

Ajateltu sivuosan esittäjä ylitti itsensä ja varasti shown

Otin fileen huoneenlämpöön hyvissä ajoin jottei olisi jääkaappikylmä pannuun mennessä. Fileen pintaan hieroin suolaa ja mustapippuria. Ruskistin fileen kirkastetussa voissa kuumalla valarautapannulla.

Siirsin uunivuokaan ja päällystin pinnan yrttiöljyllä. Öljyn tein sekoittamalla tuoretta silputtua timjamia ja persiljaa oliiviöljyyn.


Kypsennys uunissa kunnes sisäläpötila oli 54 astettaa. Sitten folioon vetäytymään 10-15 minutiiksi ennen siivuttamista.  Lautasella myös punaviinikastiketta, juuriselleriä (joka oli hyvää, vaan ei siis täydellistä. Parantelen reseptiä, testaan uudestaan ja palaan asiaan) sekä broccolinia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti