maanantai 13. syyskuuta 2010

Savustettua nieriää ja valkoviinikastiketta juurespedillä

Viikonlopun suunnitelmat muuttuivat pariinkin otteeseen ja sen seurauksena yksi kiinalainen vaihtui kahteen amerikkalaiseen ja kahteen suomalaiseen ruokavieraaseen. Onneksi varoitusaikaa oli sen verran että ehdimme ruokakauppaan (uudistetuun Stockan herkkuun, jonka juustotiski nyt kelpaa minullekin!).

Kamera unohtui valitettavasti illan aikana laukkuunsa, ei tullut kuvaa harvinaisista vieraista albumiin, eikä kuvaa ihan mukavasti onnistuneesta ateriastakaan. Mutta ajattelin blogata ruoan joka tapauksessa, maistui sen verran hyvältä. Alkuruoka meni simppelisti: kotitekoinen toast skagen tyyppinen mössö voissa paistettujen leipäviipaleiden päällä. Skagenissa katkarapujen tilalla oli jokiravunpyrstöjä, jotenkin sopivat vuoden aikaan paremmin.

Pääruokana savustettua nieriää, valkoviinikastiketta ja uunissa paahdettuja juureksia (raitajuurta, lanttua, palsternakkaa, porkkanaa ja bataattia). Juurekset kuorittiin ja pilkottiin, laitettiin uunivuokaan ja mukaan sekoitettiin makua antamaan seos jossa oliiviöljyä, viinietikkaa, hunajaa ja mustapippuria, taisi mennä suolaakin. Uunissa n 30 minuuttia, sitten juurekset ulos ja nieriät sisään (kun ei ole kahta uunia ja kun ei suunnittele logistiikkaa/menyytä uunimäärän mukaan :)). Kaksi kokonaista nieriää, yhteensä n 1,4 kg mahtui hyvin yhteen savustuspussiin. Pussi oli n tunnin uunissa, maksimilämpötila. Kalat saivat sen jälkeen vetäytyä n 10 minuuttia. Sen aikana juurekset uudestaan uuniin kuumenemaan ja kastikkeen valmistus.

Valkoviiniä n 1 dl, 2 dl kermaa ja vähän kasvisfondia kattilaan, kiehauta. Lisää n 1/3 yhden sitruunan mehusta. Suurusta Maizenalla. Vielä sekoita joukkoon n 50 gr voita ja siinä se. Sopi oikein hyvin kalan kanssa. Kastikkeessa käytin samaa Riesling viiniä kuin mitä nautimme ruoan kanssa.

Ja viimeksi sitten ne Stockan juustot. Uuden ja ehomman juustotiskin myötä myös sieltä saa nyt kotimaisten pienjuustoloiden erinomaisia herkkuja. Tällä kertaa Peltolan Blue sinihomejuustoa sekä Mouhijärveltä valkohomejuustoa ja Vilhoa. Lisänä tuoreita viikunoita sekä taateleita ja lasiin portviiniä.

Ja sitten olikin aika hyvästellä vieraat ja itse mennä vatsojensa viereen nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti