tiistai 28. syyskuuta 2010

Kalaisa viikonloppu - kuhaa, turskaa ja lohta

Viikonloppuna tuli syötyä kalaa joka päivä, vaikka eipä siinä mitään ihmeellistä ole. Niin kuin Villa Sandistakin näkyy, kala ja vihannekset on se mitä eniten kokkaamme ja syömme. Perjantaina olimme kiinalaisen vieraan kanssa ulkona syömässä. Miss Wu sai tilata ruoan omalla kielellään ja tarjoilija oli jopa samasta kaupungista kuin hän, Guangzhousta. Suomalainen kuha taipui oikein hyvin kiinan malliin, vaikka Miss Wu totesi ettei ihan aitoa ollut. Keitto, vihannekset ja ankka saivat autenttisen arvion.

Lauantaina paistetun turskan seuraksi syntyi pinaatista, suppilovahveroista, sipulista, tomaatista, basilikasta, valkosipulista ja pinjansiemenistä lisuke. Joka ei voi olla muuta kuin varsin herkullista tuollaisen aineslistan perusteella, ja niin olikin!

Tämän jälkeen lisäsin vielä pinaattia ja basilikan lehdet
Kuullota sipulin lohkoja ja valkosipulin palasia öljyssä. Lisää sienet ja tomaatit ja anna muhia miedolla lämmöllä ilman kantta jotta nesteen määrä vähenee. Lisäsin kasvisfondia korostamaan makuja. Joukkoon pinjansiemenet, pinaatti ja basilika. Mustapippuria ja suolaa ja siinä se. Tee lisukkeesta lautaselle 'peti' ja nosta kalafilee päälle.

Sunnuntaina tehtiin lohipiirakkaa ahkeran urheilun synnyttämän nälän poistoon:


  • lämminsavustettua lohta
  • Myrttisen suolakurkkua
  • pala purjoa
  • piirakkataikinaa
  • purkki kermaviiliä
  • 2 munaa
  • runsaasti tilliä
  • juustoraastetta
    Tämän jälkeen kermaviili-muna-tilli sekoitus ja juustoraaste päälle
    Piirakkapohja uunissa kymmenisen minuuttia ilman täytettä, sitten kala, purjo ja suolakurkut päälle. Kermaviilin joukkoon sekoita munat ja tilli, mausta. Levitä täytteen päälle, ripottele juustoraaste ja uuniin, meillä n 30 min. Loistava makuyhdistelmä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti