sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Suolaa, Guéranden suolankukkia tarkemmin sanoen

Stockalta sitä saa tällaisessa purkissa
Kun vuonna 2002 kävimme Bretagnessa ja siellä Guéranden kaupungissa, muuttui mielipiteeni suolasta täysin. Kävimme nimittäin suolaviljelmällä jossa merivedestä erotettiin suolaa, suolan kukiksi niitä kutsutaan. Ostin mukaani kilon tuota merivedestä erotettua suolaa, Fleur de Sel, ja muuta suolaa ei keittiössä paljoa sen jälkeen ole kulunut. Onneksi sitä saa ostettua Suomestakin, joten sen ensimmäisen kilon loputtua olen pärjännyt hyvin. Toki tavallista hienoa suolaa tarvitaan joskus vaikka silliliemeen ja karkeata merisuolaa graavaamiseen, mutta muuten mennään suolankukilla. (Jodin mahdollista puutetta olen tosin joskus miettinyt, vaan oletan että sitä tulee tarpeeksi siitä suolatusta ruoasta mikä ei ole meillä tehtyä, työpaikalla, ravintoloissa, juustossa jne.)

Nyt maustelaatikkoon tuli uutuus.


Viime syksynä työtapaamisen yhteydessä Sveitsissä kerroin ranskalaiselle ruoasta innostuneelle herralle minun Guéranden ihastuksestani. Sillä seurauksella että kun hän pari viikkoa sitten kävi Suomessa työmatkalla, niin toi minulle kesätryffelein maustettua Guéranden suolaa! Mikä herrasmies. Eikä edes tavannut minua käyntinsä aikana, vaan paketin minulle välitti kollega joka hänet tapasi.

Nyt pitäisi sitten ymmärtää mihin tällaista herkkua ja makuyhdistelmää kuuluu käyttää. Googlasin ja sain vastauksen:

Use: add it at the end of the cooking to avoid loosing its aromas, with scrambled eggs, omelets, carpaccios, grilled fishes, cheeses. Delicious with mashed potatoes or on a boiled egg.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti