torstai 2. helmikuuta 2012

Intialainen ilta, osa 2, kalacurry ja papadum


Jatkoa edelliseen postaukseen. Kuten jo siinä kävi ilmi, pääruokana meillä oli kalacurry, jossa oli myös katkarapuja, nyt kun asiaa ajattelen. Raaka-aineet ostettiin Hämeentien (Helsinki) etnisistä kaupoista joissa Timotejn ja pääkokin silmiin pisti ei ainoastaan valikoima, vaan myös hintataso. Ja Majahan luottaa siihen mitä Timotej sanoo (ja toki myös pääkokin sanaan ja osaamiseen).
Kalakastike yksi raaka-aineista jotta tässä tarvitaan
Mutta se kalacurry. Jotta tämän bloggauksen ymmärtäisi (edes välttävästi) suosittelen ensimmäisen osan lukemista (julkaistu tiistaina), sillä moni aines-osa valmistui jo samosa prosessin aikana.
Katkaraputahnaakin tarvittiin
Ota loput sipuli-valkosipuli-inkvääri-sekoituksesta monitoimikoneesta ja laita kattilaan, öljyä ensin pohjalle. Lisää sitten loput morttelissa olevasta maustetahnasta ja sekoittele hiljalleen ilman että palaa pohjaan (riski on, minkä pääkokki huomasi kun ei ollut tottunut kaasulieteen....).

Tässä näkyy että ei järjestyksellä niin väliä ole... kalat näköjään kattilassa ennen tomaattimurskaa...
LIsää joukkoon purkillinen tomaattimurskaa ja 1rkl katkaraputahanaa, jota siis saa ainakin etnisistä kaupoista. Kourallinen laakerinlehtiä ja kokonaisia kardemummia (näitä ei sitten syödä, antavat vain makunsa curryn muhiessa). Lisää myös 1-2 limetin mehu ja loraus kalakastiketta. Sekä kalat ja katkaravut ja anna kypsyä (jos siis käytät raakoja katkiksia kuten me). Viimeksi vielä paljon silputtua tuoretta korianteria ja siinä se.

Tämä ei ollut enää niin moimutkaista... kun pari vaihetta tuli jo tehtyä samosa reseptin yhteydessä... Jos ihmettelet chilin puutetta, niin sen jokainen lisäsi itse ruokailun yhteydessä chiliketsupin muodossa (sekin tuossa tiistain blogissa).

Tästä riittää koko komppanialle
Lisäksi tarjolla oli tottakai myös leipää, minä kutsun niitä nimellä papadum, mutta tuntevat myös nimen papad, kts wikipedian selitys englanniksi, linkki: Papadum.


Nämä paistettiin nopeasti molemmin puolin ja salaisuus oli todella kuumassa öljyssä, joilloin leivät rapeutuivat oikeaoppisesti.


Aika sekava postaus tällä kertaa. Mutta, uskokaa pois, maku oli upea.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti