lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kuhapullat sitruunaruoholiemessä

Resepti oli uusimmassa Glorian ruoka & viini lehdessä. Kuva oli kaunis ja resepti kuulosti juuri meidänlaiselta. Joten lanka-lauantain illallinen oli 'kuhapullat ja kasviskimara sitruunaruoholiemessä' a´la Gloria.

Mikähän siinä on että nämä omat tekeleet ja kuvat eivät koskaan vastaa lehdessä olevia...
Ohje voi vaikuttaa monimutkaiselta, mutta on itse asiassa nopea ja varsin suoraviivainen.

Liemi: 1,5 litraa vettä, kaksi sitruunaruohoa kolmeen osaan leikattuna, 5 kaffirlimetinlehteä, 1 rkl suolaa kattilaan. Kiehauta ja anna kiehua 5 minuuttia. Jaa liemi fifty-fifty kahten kattilaan. Toisessa tulet keittämään kalapullat ja toisessa kasvikset.


Kuori ja pilko yksi pieni porkkana. Pilko 1-2 lehtisellerinvartta. Paloittele 5 retiisiä. Laita porkkanat ja sellerit toiseen liemikattilaan, jätä retiisit odottamaan.


Kuhapullat: Paloittele 400 grammaa kuhafileitä ja laita monitoimikoneen kulhoon. Lisää 2 dl kuohukermaa, 1 tl suolaa ja ripaukset valko- ja cayennepippuria. Sekoita koneessa tasaiseksi massaksi. Tee taikinasta pyöryköitä kahden ruokalusikan avulla.


Kuumenna molemmat liemet. Keitä ilman kasviksia olevassa liemessä kalapullat. Meillä oli 14 pullaa ja keitin ne kahdessa erässä. Yksi satsi kypsyi noin 4-5 minuutissa. Kypsennä porkkanat ja sellerit siinä toisessa liemessä, n 3 minuutin keittäminen riittää jotta pysyvät al dente. Lisää retiisit.


Laita kuhapullat ja kasvikset lautasille, lisää lientä niin paljon kun tuntuu sopivalta. Meille kahdelle riitti yhden kattilan liemi, neljälle tarvitaan molemmat.

Timotejlla tänään punainen lautanen

ja Majalla valkoinen
Ohje neljälle jos käytät 400 gramma kuhaa ja muut yllä mainitut määrät. Mä jätin vähän vajaaksi kun olimme kahden kesken.

Ei ehkä näytä kovin ihmeelliseltä, mutta on tosi hyvää, sanoisinko että hienostunut maku. Kevyt illallinen, sopii hyvin myös alkuruoaksi jos pullia 3-4 per nuppi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti