sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sesongin avaus

Kerrostaloasukkaina emme enää voi grillata ympäri vuoden, niin kuin omakotitalossa aikoinaan. Nyt oli ensimmäinen mökkiviikonloppu = grilli putsattu ja otettu käyttöön.

Parsaa olisi voinut olla enemmänkin...
Ensimmäisenä lautaselle päätyi hollantilainen vihreä parsa ja norjalainen lohi, kotimaisia raaka-aineita odotellessa. 

Vihreä parsa on kyllä parhaimmillaan näin tehtynä. Oliiviöljyllä siveltynä, grillattuna ja suolalla maustettuna. Lohen maustoin suolalla, musta- ja rosepippurilla. Grillasin halsterissa. Lisukkeena jäävuorisalaattia ja granaattiomenaa. Lasissa Sancerrea. Tervetuloa kevät ja Villa Sandi!



Joutsenet, meriharakat ja harmaahaikarat olivat ehtineet paikalle ennen meitä. 


Ja mökkitalkkari oli hoitanut hommansa, eipä ole tainnut koskaan olla näin siisti piha ja ranta tähän aikaan vuodesta. Oli kuulemma 11 tuntia käyttänyt pihan siivoamiseen!




Tästä se alkaa, uusi sesonki. Viime kesänä Villa Sandi -päivät olivat aika harvassa, tänä vuonna tarkoituksena on olla siellä enemmän. Ilman rakennusprojekteja.

1 kommentti:

  1. Kaasugrilli käytössä, pallo-Weber odottaa lämpimämpiä kelejä.

    VastaaPoista