keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Tandoorikanaa grillissä Villa Sandin tapaan


Jokunen viikko sitten tehtiin ystävän kanssa yhteisvoimin tandoorikanaa, tai paremminkin tandoorikanan tapaista ruokaa. Ja nyt tarkoitan tandorilla maustamista, en tandooriuunia.

Reseptiä ei ollut, kunhan yhdessä muisteltiin ja arvuuteltiin mitä siinä yleensä on /voisi olla. Sillä mentiin mitä Villa Sandin kaapista löytyi, yläkuvassa kuivat mausteet.


Jugurtin joukkoon myös raastettua inkivääriä ja sitruunaa, sekä murskattua valkosipulia.


Kanan rintaleikkeet (luineen ja nahkoineen, muutama viilto pintaan jotta marinadi pääsi sisälle asti) marinadiin muutamaksi tunniksi.


Grillasin hiiligrillissä suoralla lämmöllä ensin pintaan värin ja sitten epäsuorassa lämmössä kannen alla kypsyttelin viitisentoista minuuttia. Tarjolla myös tuoretta korianteria ja sitruunan lohkoja.


Olen aika huono syömään/kokkaamaan kanaa, mutta kyllähän tämä ihan ok oli. Grillaus onnistui hyvin, liha oli kypsää, mutta ei liian kuivaa. Ehkäpä siis toistekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti