sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Lämmin kurpitsasalaatti

Tästä lähtee kurpitsasalaatin teko. Timotej leikkaa myskikurpitsaa palasiksi. Etualalla rucolapaketti ja kuivatut karpalot odottavat vuoroaan.


Kuori kurpitsa ja leikkaa suupaloiksi. Lisää 1-2 rkl oliiviöljyä, 1 rkl siirappia, ½-1 tl suolaa ja mustapippuria. Sekoita. Levitä uunipellille ja paahda uunissa kunnes kypsiä, 15-20 minuuttia. Noin 5 min ennen kuin on valmista lisää pannulle kuivattuja karpaloita.


Sillä aikaa kun kurpitsa (ja karpalot) on uunissa, tee salaatinkastike. Sekoita kattilassa ½ tölkkiä kuivaa omenasiideriä, 1-2 rkl viinietikkaa, 1-2 salottisipulia hienonnettuna ja keittele hiljalleen 6-8 minuuttia kunnes noin kolmasosa jäljellä.


Nosta kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon 1-2 tl Dijon sinappia, suolaa, mustapippuria ja viimeksi oliiviöljyä kunnes konsistenssi on sopiva (½-1 dl). Maista ja lisää tarpeen mukaan öljyä tai viinietikkaa.


Nosta rucolaa lautasille. Lisää kurpitsat ja karpalot, sekä parmesaania. Lusikoi kastiketta ja ripottele suolankukkia sekä mustapippuria salaatin päälle.




Kyllä salaatti voi olla maukasta myös talvella. Vaatii toki vähän enemmän vaivannäköä kuin kesällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti