perjantai 10. maaliskuuta 2017

Nyhtökaura-kevätrullat

Tehtiin kevätrullia. Se oli mukavaa lauantain puuhaa, johon sai kulumaan paljon aikaa. Ei niin että tekeminen olisi sitä aikaa vienyt, mutta ensin metrolla Hakaniemeen ja aasialaiseen ruokaan erikoistuneeseen liikkeeseen. Sieltä ostettiin osa raaka-aineista (ja myös rendang-curryn tarvitsemat aineet) ja samalla reissulla päädyimme myös ravintola Kolmos3n lounaspöytään.

Kuvassa myös ne tuliset chlit joita oli edellisen postauksen rendag-curryssä

Kolmos3n seinämaalaus Kallion katunäkymästä
Illan suussa sitten pääsimme kevätrullien tekoon.  Raaka-ainelista (määrät suuntaa antavia):

  • 8 kuivattua siitakesientä, liota lämpimässä vedessä 20 minuuttia 
  • kasvisöljyä sekä paistamiseen että friteeraamiseen
  • 2 tl raastettua inkivääriä
  • 3 murskattua valkosipulinkynttä
  • 1-2 tl kiinalaista viisi maustetta - mausteseosta
  • pak choi tai vastaavaa aasialaisia vihreää kasvista (kiinankaali käy), 100-150 gr, raastettuna
  • iso porkkana raastettuna
  • bambun versoja pilkottuna, käytin vajaa puoli purkillista
  • 2 rkl osterikastiketta
  • 2 tl soijakastiketta
  • 1/2 tl seesamiöljyä
  • 125 gr nyhtökauraa
  • 4 rkl pilkottua kevätsipulia
  • kevätkääryletaikinalevyjä

Osa kuvan tarvikkeista rendang-currya varten, osa kevätkääryleihin
Aloita tekemällä täyte. Valuta sienet (säästä osa liotusvedestä). Pilko/raasta kasvikset. Hienonna nyhtökaura.


Kuumenna öljyä paistinpannulla. Lisää inkivääri ja valosipuli, kuullota hetki. Sekoita joukkoon viisi maustetta ja muutaman hetken päästä lisää kaali, bambu, porkkana, sienet ja pari rkl sienten liotusvettä. Sekoittele muutama minuutti jotta kasvikset kypsyvät (ei liikaa!). Lisää vielä osteri- ja soijakastike sekä seesamiöljy. Anna jäähtyä.


Sekoita nyhtökaura, kevätsipulit ja kasvisseos. Ota esiin kevätrullalevyt. Tee aina yksi rulla kerrallaan ja pidä muut levyt odottamassa kostean keittiöpyyhkeen alla. Taittaminen ei onnistu jos pääsevät kuivahtamaan.



Alla kuvasarja kääryleiden täyttämisestä. Laita täytettä 'pötkylä' hieman puolivälin alapuolelle. Ota vettä kulhoon, vedellä rullat saa hyvin suljettua.


Käännä alakulma täytteen päälle.


Rullaa muutaman kerran. Taita ensin toinen ja sitten toinen reuna rullan päälle, kiinnitä vedellä.


Rullaa loppuun ja kiinnitä taas vedellä. Lopputulos:


Kuumenna kasvisöljjyä (esim auringonkukkaöljy) kattilassa n 180 asteeseen. Mä yleensä käytän lämpömittaria tässä kohtaan, helpoin tapa saada friteeraus onnistumaan.



Friteeraa kääryleet 3-4 kappaleen erissä ja nosta talouspaperin päälle valumaan.


Tarjoile mieleisesi dippikastikkeen kanssa. Meillä oli kiinalaista mustaa viinietikkaa (chinese black rice vinegar) tuoreella raastetulla inkiväärillä maustettuna. Hyvä vaihtoehto on myös makea chilikastike.



Oikeaa fusion kitchen tämä ruoka - aasialainen konsepti ja mausteet, suomalainen nyhtökaura proteiinina. Hyvin sopivat yhteen, tehkää ihmeessä. Käy sekä sormiruokana vaikka alkupalana että ihan ateriasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti